Valikko

Ruuhkamaksuja ei tarvita

Ruuhkamaksut halutaan jälleen nostaa poliittisen keskustelun asialistalle. Vaikka pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmässä on kieltämättä monia ongelmia ja paljon parantamisen varaa, ruuhkamaksujen käyttöönotto on väärä lääke niihin. Lontoon esimerkin kritiikitön kopiointi meille ei ole järkevää. Lontoota ja Helsinkiä ei voi mittaluokaltaan verrata toisiinsa.

Ruuhkamaksujen puolustajat perustelevat järjestelmää toisaalta ihmisten pakko-ohjauksella joukkoliikenteen käyttäjiksi, toisaalta tapana rahoittaa uusia joukkoliikenneinvestointeja. Kumpikaan perustelu ei kestä syvällistä tutkiskelua. Lisäksi ruuhkamaksujen kielteiset kokonaisvaikutukset kaupunkirakenteeseen jäävät poikkeuksetta keskustelussa huomioimatta. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen varsinaiset ongelmat ratkeavat muilla keinoilla kuin ruuhkamaksuilla.

Kun puhutaan ruuhkissa autoileville langetettavista haittamaksuista, yleensä tarkoitetaan kantakaupungin rajan ylittävää liikennettä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että muusta pääkaupunkiseudusta poiketen kantakaupungin autoliikenne ei juuri kasva. Sen sijaan seuraavan 20 vuoden kuluessa ennakoidaan kehäteiden liikenteen kasvavan Kehä 1:llä 25–30 prosenttia ja Kehä 3:lla jopa 80–90 prosenttia. Kantakaupunkiin kohdistuvasta suorasta liikenteestä joukkoliikenteen osuus on noin 50 prosenttia. Kehillä vastaava osuus on vain 30 prosentin luokkaa. Aitoa tarvetta ruuhkamaksuihin ei kantakaupungin liikenteessä ole, vaikka Kampin jättityömaa juuri nyt aiheuttaakin monia ongelmia.

Haittamaksujen, joiksi ruuhkamaksutkin on luettava, tarkoituksena on vaikuttaa liikenteessä liikkuvien ja yritysten päätöksiin. Niin asumisen kuin yritystoiminnankin sijoittautumispäätöksen kokonaisyhtälöön ruuhkamaksu vaikuttaa negatiivisesti. Helsingin kaupungin väestö- tai työpaikkamäärä ei ole viimeisen 35 vuoden aikana kasvanut juuri lainkaan. Sen sijaan muun pääkaupunkiseudun asukasmäärä on samana aikana yli kaksinkertaistunut, ja työpaikkojen määrä on nelinkertaistunut. Pääkaupunkiseudun kasvupaine kohdistuu jatkossakin kantakaupungin ulkopuolelle. Liikenteen rajoittamisen sijaan lähitulevaisuuden suuri haastee on se, miten vältämme amerikkalaistyyppisen satelliittikaupunkirakenteen syntymisen. Kantakaupungin liikenteeseen kohdistuvat ruuhkamaksut johtavat yksinkertaisesti siihen, että yhä useampi ostos- ja palvelun hankintamatka suuntautuu ydinalueiden ulkopuolelle. Asuminen ja yrityksen sijoittaminen on houkuttelevampaa sinne, missä haittamaksut eivät rasita. Kaupunkirakenne pirstaloituu.

Ruuhkamaksuja vaaditaan myös joukkoliikenneinvestointien rahoittajaksi. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen varsinainen ongelma ei suinkaan ole rahanpuute. Puute on järjenkäytössä. Kuka meistä voi käsi sydämellä puolustaa pääkaupunkiseudun nykyistä joukkoliikennejärjestelmää, jossa seudun joukkoliikenne jakautuu saarekkeisiin. Niissä on käytössä lähes kaikki mahdolliset toisiinsa yhteen sopimattomat joukkoliikennemuodot, joita suunnitellaan yhä edelleen.

Toimiva koko pääkaupunkiseudun kattava joukkoliikennejärjestelmä ei synny sakoilla tai haittamaksuilla. Järki on ainoa lääke.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää