Tilastot herättivätYhdysvaltojen korkoriskit

Viime perjantain tilasto, joka kertoi Yhdysvaltojen talouden luoneen tammi–maaliskuussa selvästi ennakoitua enemmän työpaikkoja, yllätti obligaatiomarkkinat. Vielä torstaina ne jännittivät Euroopan keskuspankin koronalennuksen mahdollisuutta, ja Federal Reserven uskottiin pitävän ohjauskorkonsa ennallaan ainakin marraskuun presidentinvaaleihin asti. Pidemmät obligaatiotuotot luottivat talouskasvun pysyvän maltillisena Atlantin molemmin puolin: Yhdysvaltojen 10 vuoden viitelaina tuotti torstaina 3,88 ja Saksan 3,96 prosenttia.

Saksan lainan korkeampi tuottotaso oli merkki sen arvon kehitykseen liittyvästä huolesta. Vaikka euroalueen inflaatiovauhti painuikin helmikuussa Yhdysvaltojen alapuolelle, 1,6 prosenttiin, sitä jarrutti Saksan poikkeuksellisen alhainen 0,8 prosentin inflaatio.

Saksan ulkopuolisen euroalueen inflaatio oli helmikuussa reilut 1,9 prosenttia, ja Saksan orastavan voimistumisen pelättiin kiihdyttävän euroalueen inflaatiota nopeasti. Yhdysvaltojen tilastojen ristiriitaisuus kertoi epävarmuuden jatkuvan ja veti sijoituksia obligaatioihin.

Yhdysvaltojen pitkää korkoa painoi myös Aasian keskuspankkien toiminta: Kiinan ja Japanin keskuspankit ovat parin vuoden ajan ostaneet dollareita ja sijoittaneet ne amerikkalaisobligaatioihin ja siten hillinneet pitkien tuottojen nousua.

Deutsche Bank toisti jokin aika sitten arvionsa, jonka mukaan kymmenvuotisen lainatuoton pitäisi olla viiden prosentin paikkeilla, jotta se olisi Yhdysvaltojen suhdannetilanteen ja liittovaltion velanoton mukaisella tasolla.

Perjantain työvoimatilasto muutti korkomarkkinoiden tilanteen kertaheitolla. Yhdysvaltojen kaksivuotisen viitelainan tuotto, joka vietti koko maaliskuun 1,5 ja 1,6 prosentin välillä, ponkaisi 1,85 prosenttiin ja on tämän viikon mittaan yltänyt jo 1,9 prosentin tuntumaan. Kymmenvuotinen lainatuotto nousi Saksan tuoton yläpuolelle ja on käynyt jo 4,2 prosentin tuntumassa.

Saksan lainatuotot ovat nousseet huomattavasti maltillisemmin, kaksivuotinen 2,2 prosentista 2,3:n ja kymmenvuotinen 3,95 prosentista 4,1 prosentin tuntumaan. Yhdysvaltojen tuottojen nousulle antoi lisävauhtia tilasto, joka kertoi maanantai-iltana palvelualojen tuotannon kasvavan ennätysvauhtia.

Yhdysvaltojen talouskasvu näyttäisi siis vihdoin päässeen kestävän nousun uralle pitkään jatkuneen, jo välillä epätoivoisiakin piirteitä saaneen elvytyksen jälkeen. Kasvuodotusten voimistuminen nostaa talouden inflaatiopaineita, ja keskuspankin ohjauskorkoonkin odotetaan nousukäännettä jo loppukesästä ensi talven sijasta.

Poliittinen realiteetti kuitenkin on, että keskuspankki on haluton rahapolitiikan muutoksiin vaalien alla. Pitkät korot heijastavat sijoittajien varautumista siihen, että elvyttävä rahapolitiikka jatkuu ja ruokkii talouskasvun lisäksi inflaatiota.

Yhdysvaltojen taloushuolet eivät kuitenkaan ole selvinneet. Työpaikkatilasto kertoi työpaikkoja syntyneen vain palvelualoille ja rakennusteollisuuteen, mutta ei esimerkiksi tehdasteollisuuteen.

Mikäli talouden kasvu jatkossakin perustuu palvelualoihin, se todennäköisesti pahentaa Yhdysvaltojen velkaongelmaa.

Palveluiden tuotanto on harvoin vientikelpoista, eikä siksi juuri auta tasoittamaan maan kauppavajetta. Talouden kasvutoiveet myös parantavat presidentti Bushin mahdollisuuksia saada jatkaa liittovaltion velkaannuttanutta politiikkaansa vielä toisen nelivuotiskauden, mikä lisää velanottoa ja korkojen nousupaineita.

Mikäli Yhdysvaltojen talouden nousun merkit jatkavat voimistumistaan, jatkuvat myös korkojen nousupaineet. Työllisyystilaston vaikutukset ovat myös terveellinen muistutus vallitsevasta epävarmuudesta ja siitä, kuinka nopeasti odotukset ja kurssien suunnat muuttuvat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää