Valikko

TietoEnator perusti Keski-Euroopan Telecom&Media-yksikön

TietoEnator Oyj on perustanut huhtikuun alusta lähtien uuden Central Europe -divisioonan Telecom & Media -alueelle vahvistamaan toimintaa Benelux-maissa, Tsekin tasavallassa ja Slovakiassa. Yhtiö perustelee ratkaisua pyrkimyksellä olla tietoliikenne-, pankkitoiminta- ja metsäteollisuuden alueilla maailman kärkitoimittaja.
Tietoliikennealueella TietoEnator toimii jo nyt Benelux-maissa, Tsekissä ja Slovakiassa. Yhtiön mukaan uudet projektit vaativat kuitenkin toiminnan kasvattamista tämän alueen ulkopuolelle, ja uusi yksikkö tarvitaan toimintojen koordinoimiseksi.

Tsekin ja Belgian yksiköt keskittyvät Central Europe -divisioonassa edelleen avainasiakasliiketoimintaan. Divisioonaan kuuluu myös uusi OSS Solutions -yksikkö, joka myy tiettyjä OSS (Operations Support Systems) -ratkaisuja ja -palveluja eurooppalaisille operaattoreille.

OSS Solutions -yksikkö liitetään kiinteästi TietoEnatorin kumppanuuspalveluihin ja ratkaisuihin.

Asiakkaiden mukana maailmalle

- Uuden divisioonan perustamisen tavoitteena on tehostaa työskentelyämme ja valmistautua kasvavaan kansainvälisten asiakkaiden ja projektien määrään, uuden yksikön johtaja Anne Ivanoff perustelee.

- Henkilöstöllemme muutokset avaavat uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön kansainvälisten tiimien kanssa, hän arvelee.

Maaliskuussa TietoEnator ilmoitti perustavansa Ostravaan matalan kustannustason palveluja tarjoavan ohjelmistokehityskeskuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää