Valikko

Joukkokanne USA:ssa arkipäivää

Nokia on ollut pitkään kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien suosiossa. Varsinkin yhtiön matkapuhelinyksikköä Mobile Phonesia on pidetty lyömättömänä. Vielä alkuvuodesta Nokia ennusti liikevaihtonsa kasvavan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3–7 prosenttia. Takana oli lisäksi erittäin hyvin sujunut viime vuoden viimeinen neljännes.

Nokian matkapuhelinmyynnin alkuvuoden takkuilusta seurannut tiistainen tulosvaroitus oli markkinoille melkoinen pommi. Kasvun sijaan Nokia ennakoi liikevaihtonsa supistuvan alkuvuoden aikana kaksi prosenttia. Nokian kurssi romahti heti noin 18 prosenttia ja veti perässään muitakin tekno-osakkeita.

Markkinoilla Nokian yllättävä tulosvaroitus aiheutti muutakin liikettä. Joukko Nokian kansainvälisiä osakkeenomistajia nosti keskiviikkona Nokiaan vastaan ryhmäkanteen. Sijoittajien mielestä Nokia on pantannut olennaista tietoa ja jakanut harhaanjohtavaa tietoa.

Ryhmäkannetta ajavan asianajotoimiston Miberg Weissin mukaan Nokian toiminta tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana uhkaa romuttaa sijoittajien luottamuksen yhtiöön. Weiss vaatii osakkeenomistajilleen korvauksia siitä, että heidät on myönteisillä ja väärillä viesteillä houkuteltu ostamaan Nokian osakkeita ylihintaan.

Syytökset kuulostavat Nokiaan kohdistuneina erityisen kovilta. Nokian tiedotuspolitiikkaa on ollut perinteisesti erittäin niukkaan ja varovaista. Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtajan Jarmo Leppiniemen käsityksen mukaan Nokian tiedotus on toiminut suomalaiseen tai eurooppalaiseen tiedotustapaa verrattuna tavanomaista paremmin.

Nokiaa vastaan nostettu joukkokanne ei ole yhdysvaltalaisittain ajatellen poikkeuksellista. Joukkokanteet ovat Yhdysvalloissa arkipäivää. Joukkokanne antaa osakkeenmoistajille mahdollisuuden taistella suuriakin yrityksiä vastaan. Yksittäisen osakkeenomistajan mahdollisuudet esimerkiksi Nokiaa vastaan olisivat suhteellisen pienet.

Joukkokanne on yksi merkitävimmistä eroista eurooppalaisessa ja yhdysvaltalaisessa oikeuskäytännöissä. Euroopassa joukkokanteen mahdollisuutta ei ole. Siitä on keskusteltu, mutta ainakin tähän saakka sitä ei ole pidetty tarpeellisena.

Nokia pitää sitä vastaan esitettyjä väitteitä perättöminä. Yhtiö aikoo vastustaa kannevaatimusta ”kaikin keinoin”. Jarmo Leppiniemen arvion mukaan oikeusjutulla Nokiaa vastaan ei välttämättä ole menestymisen mahdollisuuksia, mutta yhdysvaltalaista oikeudenkäytäntöä on vaikea arvioida.

Joukkokanne Nokiaa vastaan osoittaa, kuinka yhdysvaltalainen oikeuskäytöntö toimii raadollisimmillaan. Nokiaa vastaan joukkokanteen nostanut Miberg Weiss toimii puhtaasti voittoperiaateella. Jos se ei voita juttua, niin se ei laskuta myöskään omilta asiakkailtaan mitään. Euroopassa luotetaan siihen, että viranomaiset valvovat muun muassa pörssiyhtiöiden tiedottamista ja kilpailuviranomiset huolehtivat esimerkiksi kartelleista.

Nokia joutuu ottamaan saamansa haasteen tosissaan. Globaalisti toimiva pörssiyhtiö joutuu suhteuttamaan tiedotuspolitiikkansa tiukimpien kriteerien mukaan. Toivottavasti se ei merkitse Nokian tiedotuslinjan tiukkenemista entisestään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää