Mieli palaa Bagdadiin

Henkilö: Traagisesti päättynyttä Irakin-liikematkaa johtanut Kari Norkonmaa jäi hermolomalle, mutta surutyön jälkeen mielessä on jo paluu Bagdadiin.
Kahden suomalaisen liikemiehen murhasta Bagdadissa on kulunut pian kolme viikkoa. Kovaonnista ryhmää vetänyt Kari Norkonmaa seisoo HSK:n venesatamassa Helsingin Lauttasaaressa ja katsoo kaihoisasti aurinkoiselle merelle.

– Kunpa jäät lähtisivät pian, että pääsisi purjehtimaan. Merellä kaikki maalliset murheet unohtuvat, Norkonmaa huokaa.

Norkonmaa on kaikissa liemissä keitetty Lähi-idän kaupan veteraani, mutta läheisten liiketoverien murhista alkoivat hänen elämänsä piinaviikot. Suomalaisryhmästä henkiin jääneet piti saada turvallisesti pois Irakista. Samalla piti alkaa selvittää vainajien kuljetusta kotimaahan.

Kotimaassa Norkonmaata odotti valtava mediamyllytys. Ryhmänjohtajan raskaisiin velvollisuuksiin kuului selittää, miten suurin odotuksin matkaan lähteneen ryhmän matka päättyi katastrofiin. Tiedotustilaisuudessa Norkonmaa ei edes yrittänyt peittää liikutustaan.

– Pahinta oli se, että surmatuista ja heidän perheistään oli vuosien aikana tullut hyviä ystäviä.

Kerran aiemminkin Norkonmaa on joutunut tuomaan ystävänsä sinkkiarkussa takaisin Suomeen, kun 1980-luvun alussa suomalainen liikemies surmattiin Algeriassa.

– Kun pääsisi vielä sen yli, etteivät Bagdadin tapahtumat valvotuttaisi enää öisin.

Työnantajansa Teknologiateollisuus ry:n määräyksestä Norkonmaa on pitänyt pääsiäisviikon hermolomaa. Mielessä pyörii kuitenkin Irakin vientiponnistelujen tulevaisuus ja se, millaisiin virhearviointeihin edellisellä matkalla sorruttiin.

– Ryhmä alkoi ruotia asiaa yhdessä heti murhien jälkeen. Edelleenkin olen sitä mieltä, että täysin mielivaltaisten iskujen estäminen olisi ollut mahdotonta.

Norkonmaa ihmettelee julkisuudessa esitettyjä mielipiteitä, joiden mukaan suomalaisten olisi pitänyt pestata Bagdadissa aseistetut henkivartijat. Hänen mielestään turvamiehet ovat turvallisuutta vähentävä, eivät lisäävä tekijä Irakissa.

– Hampaisiin aseistetut rambot olisivat tappajille merkki siitä, että liikkeellä on tavoittelemisen arvoinen kohde. Kahden hengen ryhmissä liikkuvan yhdeksän suomalaisen suojaaminen olisi edellyttänyt parinkymmenen turvamiehen palkkaamista. Sekään ei välttämättä olisi estänyt tapahtunutta.

Norkonmaa pitää edelleen hyvänä liikemiesryhmän valitsemaa matalan profiilin taktiikkaa.

Majapaikaksi valittiin pieni irakilaisten itsensä suosima hotelli ja kaupungilla liikuttiin mahdollisimman huomiota herättämättä paikallisen yhteistyökumppanin autoilla.

Mutta pitikö Bagdadiin ylipäätään lähteä juuri nyt?

– Matkaan liittyviä järjestelyjä oli selvitetty useita kuukausia. Jokaisella ryhmän jäsenellä oli matkalla konkreettinen tavoite, 2–3 yritystä odottivat Bagdadissa viimeistelyä vailla olevat kaupat.

Norkonmaan mukaan sekavan tilanteen takia matkaan kelpuutettiin vain kokeneita Irakin-kävijöitä. Mukaan pyrkineille ensikertalaisille sanottiin, että nyt ei ole oikea hetki kartoittaa markkinoita.

– Liikemiesryhmän kaikki jäsenet olivat asuneet tai käyneet useita kertoja Bagdadissa. Kaikilla oli valmiit kontaktit paikan päällä. Tunsimme hyvin kaupungin ja ennen matkaa kävimme vielä läpi varotoimet, jos turvallisuustilanne oleellisesti heikkenee.

Surutyö on yhä kesken, mutta Norkonmaan mielessä pyörii jo Irakin vientityön jatkaminen. Irakin kanssa kauppaa tekevistä liikemiehistä koostuva epävirallinen Bagdad-klubi vetää nyt hieman henkeä.

– Olemme päättäneet, että kun tunnekuohu on ohi ja ystävät on saatu kunniallisesti hautaan, päätämme mitä Irakin suhteen teemme.

Myöskään liikemiesvaltuuskunnan järjestelyistä vastanneessa Teknologiateollisuudessa ei ole vielä päätetty jatkosta. Irakin suhteen päätökset on Norkonmaan mukaan tehty tapauskohtaisesti siitä lähtien kun suomalaisyritykset alkoivat lämmittää liikesuhteita tosissaan Saddam Husseinin valtakauden lopulla.

Viime päivien tapahtumat viittaavat kuitenkin siihen, että vienninedistämismatkat Irakiin voi vähäksi aikaa unohtaa.

Väkivalta on levinnyt Bagdadin pohjoispuolelta niin sanotusta sunnikolmiosta myös suurimman uskonnollisen ryhmän shiiamuslimien asuinalueille. Tilanne uhkaa nyt riistäytyä kokonaan Yhdysvaltain johtaman miehityshallinnon käsistä, ja kesäkuuksi suunniteltu vallansiirto irakilaisille voi siirtyä pitkälle tulevaisuuteen.

– Näkymät ovat pelottavat. Maa, jonka tapahtumat on aiemmin voitu suhteellisen hyvin ennustaa, on suistumassa täysin arvaamattomaan suuntaan.

Uutiset väkivallan kiihtymisestä saavat Norkonmaan aina miettimään, miten irakilaiset ystävät pärjäävät kaaoksen keskellä Bagdadissa. Liiketoverien murhat eivät muuttaneet hänen suhtautumistaan maahan.

– Viha oli tyrmistyksen jälkeen ensimmäinen tunne. Sitten tuli ajatus, että jokaisella kansalla on omat mätämunansa. Sitäkään ei ole vielä pystytty selvittämään, olivatko syylliset irakilaisia vai muualta tulleita terroristeja. Ampujat tappoivat kaksi Irakin vilpitöntä ystävää. Heidän kohtaloaan itkimme yhdessä irakilaisten ystävien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää