Valikko

Paluu arkeen alkaa, runsas tilastoanti luvassa

Markkinat palailevat pääsiäisen vietosta runsaan tilastoannin ääreen. Irakin tapahtumat varjostavat kaikkea kaupankäyntiä, mutta ovat kurssiliikkeille enemmän taustatekijän luonteisia, kun tilastolukujen merkitys on välittömämpää.

Pitkän viikonlopun uutisannin avainkohtia ovat olleet Yhdysvaltojen presidentinvaalien mielipidemittaukset jotka todennäköisesti vaikuttavat presidentti Bushin talous- ja ulkopoliittiseen päätöksentekoon enemmän kuin kukaan haluaa myöntää ja Japanin hallituksen arvio, jonka mukaan maan vaihtotaseen ennätysylijäämä vähentää sen tarvetta tukea dollaria.

Japanin tuki on ollut eräs merkittävä Yhdysvaltojen korkotasoa alhaalla pitänyt tekijä. Bushin vaalikampanja lupaa vähentää liittovaltion verotuloja entisestään samalla kun Irakin sodasta koituvat, budjettilaskelmien ulkopuoliset, menot kasvavat selvästi suunniteltua nopeammin. Näistä seikoista johtuen Yhdysvaltojen obligaatiotuottojen nopean nousun riski on entistä suurempi. Dollaririskin kasvu taas merkitsee kahden muun päävaluutan, jenin ja euron, vahvistumispaineiden jatkumista.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen pääindeksit ovat nousseet kiirastorstain jälkeisinä kahtena kauppapäivänä maltillisesti. Dow Jones on noussut 0,3. S&P 500 0,6 ja Nasdaq 0,7 prosenttia. Irakin tilanne on hillinnyt tulosuutisten vaikutusta, ja epävarmuus on pitänyt kaupankäyntiä niukkana.

Aasiassa Nikkei on vahvistunut tänä aamuna 0,5 ja Topix 0,3 prosenttia, Hang Seng on noussut 1,2 ja Kospi heikentynyt 0,2 prosenttia melko hapuilevassa kaupankäynnissä. Eurooppa avaa rauhallisenhapuilevasti, Yhdysvaltojen tämäniltaiset tilastoluvut vetävät päähuomion.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto on noussut kiirastorstain 1,86 prosentista 1,89 ja kymmenvuotinen 4,19 prosentista 4,23 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen sahasi torstaina 2,28 ja 2,3 ja kymmenvuotinen 4,06 ja 4,09 prosentin välillä.

Japanin viisivuotinen lainahuutokauppa tänä aamuna veti selvästi odotettua enemmän ostotarjouksia, mikä yhdessä jenin vahvistumien kanssa vihjaa japanilaisen pääoman kotiinpaluusta. Myös euroalueen rahamarkkinoiden tuotot kertovat eurotalletusten suosion voimistuvan.

Valuuttamarkkinoilla dollari kohosi kiirastorstaina 105,3 jenistä 106,5 jeniin, mutta on pääsiäisen mittaan liukunut 105 jeniin. Euro on pyhien mittaan painunut 1,22 dollarista 1,205 -1,21 dollariin, mutta saattaa palata 1,22 dollarin tienoille Euroopan markkinoiden auetessa: eurolla ei juuri ole käyty kauppaa pääsiäisen mittaan.

Viikon tilastosadon avaa tänään Yhdysvaltojen alustava vähittäismyyntitilasto maaliskuulta. Sen ennakoidaan antavan tietoa yksityisen kulutuksen kantokyvystä taloudessa. Euroopasta saadaan Italian teollisuustuotanto, jolla on oma vaikutuksensa odotuksiin maan budjettivajeen kehityksestä.

Huomenna Yhdysvallat julkistaa maaliskuun kuluttajahintainflaation ja helmikuun kauppataseen. Torstaina on luvassa kaksi taloudellisen toiminnan indikaattoria ja perjantaina maaliskuun teollisuustuotanto ja kapasiteetin käyttöaste.

Euroalueelta saadaan huomenna Saksan, Ranskan ja Italian kuluttajahinnat maaliskuulta ja perjantaina tarkistettu tieto viime loka-joulukuun kokonaistuotannosta. Maaliskuun inflaatioluvut antavat vihjettä öljyn hinnan viime maaliskuun jyrkän laskun vaikutuksesta tämän vuoden kuluttajahintoihin ja siten EKP:n korkopolitiikkaan.

Markkinoiden toiminta palailee hiljalleen normaaliksi pyhien lyhentämällä viikolla. Irakin tilanne ja sen vaikutukset Yhdysvaltojen vaalitaisteluun ja poliittisiin linjauksiin ovat merkittävin yllätysten mahdollisuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää