Pohjolan imago kaipaa kiillotusta

Pohjola alkaa myydä omia eläke- ja muita henkivakuutuksia jo ensi syksynä eli heti kun kaikki luvat ovat järjestyksessä, vaikka sen Suomi-yhtiöltä ostama vakuutuskanta siirtyykin sille vasta ensi vuoden alussa.

Pohjolan varainhoidon johtajan ja Henki-Pohjolan tulevan toimitusjohtajan Jarmo Kuisman mukaan olisi outoa, jos vakuutuksia myytäisiin vielä ensi syksynä Suomen nimellä, kun vakuutukset joka tapauksessa siirtyisivät muutaman kuukauden kuluttua Pohjolalle. Jo nytkin se on vähän erikoista, mutta pakon sanelemaa ennen kuin viranomaisluvat ovat kunnossa.

Pohjola odottaa saavansa henkivakuutuksen toimilupansa sosiaali- ja terveysministeriöstä toukokuussa ja kesäkuussa Suomi-yhtiön edustajisto tekee lopullisen päätöksen vakuutuskannan siirrosta Suomesta Pohjolaan. Vakuutusvalvonnan hyväksyntää siirrolle odotetaan puolestaan loppukesästä, jonka jälkeen Pohjola voi siis aloittaa vakuutusten myynnin. Samaan aikaa Suomi-yhtiö lopettaa omien vakuutustensa myynnin.

Kuisma aloitti huhtikuun alussa valmistelut henkivakuutustoiminnan siirtämiseksi Suomesta Pohjolaan. Muut parisataa Suomen työntekijää siirtyvät Pohjolan leipiin vasta vuodenvaihteessa.

– Tärkeintä on saada upotettu henkivakuutustoiminta osaksi Pohjolan varainhoitoa niin, että henkivakuutus ja rahastoyhtiö eivät kilpaile keskenään kuten Suomi ja Pohjola tekivät, Kuisma korostaa.

Suomesta siirtyy Pohjolaan miljardin euron arvoinen 135 000 vakuutuksen kanta vanhimpien vakuutusten jäädessä edelleen Suomeen.. Pohjolan rahastoissa on puolestaan varoja miljardin euron verran. Pohjola on ennakoinut henkivakuutustoiminnan kääntävän tähän asti tappiolla olevan varainhoidon voitolliseksi. Varainhoidon on tarkoitus olla yhtiön toinen tukijalka vahinkovakuutuksen rinnalla.

Pohjola haluaaaikuisemman imagon

Kuisma sanoo, ettei häntä sureta Suomi-yhtiön tuleva alas ajaminen, vaikka kyse onkin historiallisesta yhtiöstä. Hän muistuttaa, että Suomen alasajaminen vie kymmeniä vuosia.

– Se ei sureta, sillä liike-elämässä ei saa katsoa liikaa peruutuspeiliin vaan aina eteenpäin.

Kuisma ei usko asiakkaidenkaan valittavan Suomen katoamista.

– Monet uudemmista vakuutuksenottajista, eli niistä joiden vakuutus siirtyy Pohjolaan, eivät ole edes tienneet vakuutuksensa olleen Suomessa. Vanhemmille vakuutuksenottajille Suomen brändi on toki hyvinkin tuttu.

Kuisman mukaan varainhoidon roolin korostuminen tulee vaatimaan Pohjolalta myös uutta aikuisempaa imagoa, kun vahinkovakuutusyhtiönä Pohjola on tavoitellut ennen kaikkea nuoria rokkihenkisellä brändillään.

– Pohjolalla on hyvä, historiallinen ja sinivalkoinen brändi. Se on vain vähän tahriintunut viime vuosina sisäisissä sotkuissa ja kaipaa siksi hieman kiillotusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    6. 6

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    9. 9

      Stockmann palasi voitolliseksi kahden vuoden jälkeen

    10. 10

      Stockmann ulkoistaa ICT-toimintoja intialaisyhtiölle – ”Käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää