Nokialta odotetaan viimevuotista heikompaa tulosta

Matkapuhelinjätti Nokian alkuvuoden tuloksen arvioidaan laskeneen viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Uutistoimisto Startelin keräämän ennusteen perusteella analyytikot ennakoivat Nokian tammi–maaliskuun tuloksen ennen veroja ja vähemmistöosuutta olevan keskimäärin 1 191 miljoonaa euroa. Ennusteeseen osallistui kymmenen analyytikkoa.

Viime vuoden vertailujaksolla raportoitu tulos oli 1 446 miljoonaa euroa. Nokia julkistaa ainostaan raportoidun tuloksen, pro forma -tulosta yhtiö ei enää erikseen ilmoita.

Optimistisimman analyytikkoarvion mukaan ensimmäisen neljänneksen tulos yltää 1 217 miljoonaan euroon, kun taas synkin ennuste oli 1 143 miljoonaa euroa.

Osakekohtaisen tuloksen analyytikot ennakoivat asettuvan keskimäärin 0,17 euroon. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,20 euroa. Liikevaihdon ennustetaan notkahtaneen viime vuoden 6,8 miljardista eurosta 6,6 miljardiin euroon.

Asiantuntijat (12) odottavat, että koko vuoden tulos paranee viime vuodesta nelisen prosenttia 5,6 miljardiin euroon. Osakekohtaisen tuloksen he ennakoivat nousevan viime vuoden 0,75 eurosta 0,81 euroon ja liikevaihdon kasvavan neljä prosenttia 30,6 miljardiin euroon.

Tulosvaroitus auttoiennusteiden teossa

Tuloksen ennustaminen oli tällä kertaa tavallista helpompaa, sillä reilu viikko sitten Nokia antoi tulosvaroituksen, jossa se arvioi ensimmäisen neljänneksen osakekohtaisen tuloksen asettuvan aiemman ennustehaarukkansa alalaitaan eli 0,17 euroon.

Pankkiiriliike Mandatumin analyytikon Erkki Vesolan mukaan Nokialta vaaditaan nyt uutta näyttöä ja uusia matkapuhelinmalleja.

– Markkinoilla kaivataan lisää kokoon taittuvia matkapuhelimia. Lisäksi keskihintaluokkiin eli 5000-, 6100-, 6300- ja 7200-sarjoihin pitää saada runsaasti uusia malleja, Vesola sanoi.

Vesolan mukaan Nokia tuskin maalailee kovin ruusuisia näkymiä tuloksen julkistamisen yhteydessä. Sen sijaan hän pitää todennäköisenä, että yhtiö nostaa arvioitaan matkapuhelin- ja verkkomarkkinoiden kasvuvauhdista.

Nokia julkistaa alkuvuoden tuloksensa perjantaina noin kello 13.

Ennusteet: Alfred Berg, Carnegie, Conventum, Evli, FIM, Mandatum, Enskilda Securities, Morgan Stanley, UBS Warburg, Dresdner Kleinwort Wasserstein.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    9. 9

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää