Valikko

Lahtinen & Mantere perustaatoimipisteen Helsinkiin

Ilpo Mantere jaNikki Koponenostivat mainos-toimistonsatakaisin Evialta,kun kilpailukieltoumpeutui

Mainostoimisto Lahtinen & Mantereen kolmen vuoden kausi osana Evia-konsernia päättyi viikko sitten allekirjoitukseen, jossa Ilpo Mantere ja Nikki Koponen lunastivat takaisin turkulaistoimistonsa 643 000 eurolla. Allekirjoitus tapahtui päivälleen silloin kun alkuperäisen sopimuksen kilpailukielto umpeutui.

– Ensivaiheessa perustamme Helsinkiin vain toimipisteen. Jollain aikavälillä tarkoituksemme on kasvattaa toimintoja Helsingissä. Turussa toiminta pysyy ennallaan, sanoo Mantere.

Lahtinen & Mantereen uusvanha omistaja ei peittele tyytyväisyyttään. Turhautumisen vuodet Evian toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä ovat takana.

– Sen opin, että jos olet tällainen luonteeltasi, älä koskaan luovuta valtaa pois. Siitä riippuu, mitä saat tehdä. Nyt tuntuu vapauttavalta. Tästä lähtee rock’n’roll, Mantere hymyilee.

– Perimmäinen syy kuitenkin on, että halusimme oman lapsemme takaisin. Evian strategia keskittyi Helsinkiin, ja meidät oli henkisesti rankattu ulos.

Eviassa ei katsottu hyvällä, kun Lahtinen & Mantere hankki asiakkaita Helsingissä. Konsernilla oli jo helsinkiläinen yksikkö.

– Kuitenkin markkinoista 80 prosenttia on Helsingissä ja vain 20 muualla Suomessa. Turun talousalueen osuus on kahdeksan prosenttia, Mantere laskee.

Vaikka Helsinkiin keskittyneet markkinat elättävät myös turkulaistoimistoja, samaan yhtiöön kaksi kulttuuria eivät mahtuneet.

– Eviassa jokainen asia piti miettiä pörssin kannalta. Se ei kuulu mainonnan suunnitteluun, Mantere sanoo.

– Toinen kulttuuriero oli helsinkiläisyys vastaan turkulaisuus. Minulle turkulaisuus ja murre eivät ole ongelmia, mutta helsinkiläisille ne tuntuvat olevan. Turkulaisvitsejä viljellään samaan tapaan kuin naisia ennen tytöteltiin työpaikoilla.

Lahtinen & Mantereen omistajat ovat edelleen yhtiönsä kautta Evian toiseksi suurimpia omistajia. Vaikka toimistot jatkavat yhteistyötä, Mantereelle ja Koposelle Evia on enää vain sijoitus.

– Avioliiton jälkeen sanotaan, että kasvoimme erillemme. Me emme koskaan päässeet edes samaan sänkyyn, sanoo Mantere.

Viime vuosi ei ollut helppo Lahtinen & Mantereelle, vaikka se olikin Evian suhteellisesti parhaiten kannattavia osia. Liiketoiminnan tulos oli 340 000 euroa. Myyntikate laski viidenneksen kahteen miljoonaan euroon, kun toimisto menetti Findexan ja Raisio Yhtymä keskitti mainontansa SEK & Greylle.

– Tarvitsemme kaksi hyvää asiakasta lisää, sanoo Mantere.

Kauppa ei ole juuri vaikuttanut Lahtinen & Mantereen käytännön toimintaan.

– Meillä on äärettömän vähän sellaisia asiakkaita, jotka olisivat jotenkin Evia-riippuvaisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää