Valikko

Tahkon korotushanke yllättää kiireisen

Kaija Lähteenmaa otsikoi hankkeen lynkkauksensa (Taloussanomat 6.4.) ”Valtio ei maksa Tahkon korotusta". Tätähän ei kukaan ole koskaan esittänytkään.

Se, ettei valtiovalta olisi mitenkään mukana maailman suurimmassa ympäristönsiistimis- ja Suomen suurimmassa työllistämisprojektissa ei voi myöskään olla uskottavaa. Sanoin kiireiselle toimittajalle puhelinhaastattelussa, että minulla on esimerkiksi Investointipankki PCA Corporate Finance Oy:n avainministeriöiden kansliapäällikkötason pulssintunnustelut hankkeesta. Nämä kaikki ovat positiivisia. Samoin olin valmis näyttämään Tahko Development Oy:n toimintasuunnitelman, jossa valtion osallistumisesta on yksilöity ehdotus sekä esitetty yhtiön ja Kemira Grow How’n välinen työ- ja kustannusjako kaivosmassojen siirrosta Tahkolle. Valtion puolelta sen ovat saaneet valtiosihteerit Risto Volanen ja Raimo Sailas. Kaivosyhtiö on hyväksynyt toimintasuunnitelman neuvottelujen pohjapaperiksi.

Se että Lähteenmaa ei halunnut useista pyynnöistäni huolimatta ottaa vastaan ja tutustua näin monitahoiseen projektiin, todistaa, että hän oli alun alkaen päättänyt teilata hankkeen.

Toimittajan mukaan Volanen olisi sanonut, ettei valtion puolelta "ole suunnitteilla askelia hankkeessa". Valtiosihteerin maakuntamatkalla Pohjois-Savoon 4.3.2004 hän uhrasi puolet ajastaan Tahkon korotushankkeelle kaivoksella ja Tahkolla.

Koillis-Savon kuntien yhteisellä lounaalla Volanen kuunteli väestötappiokuntien ikääntymis- ja taloushuolia. Kiitospuheessaan Hän totesi neljään eri otteeseen, että tilanteen pelastamiseksi tarvitaan hyviä ideoita.

Lähteenmaa toteaa kolumnissaan, että Tahkoa voidaan kehittää realistisestikin. Tiedämme kaikki, että Tahko voi kehittyä nykyrinteillä 4 500 vuodepaikasta 7 500 vuodepaikkaan. Onko Nilsiällä oikeutta tyytyä tähän? Onko Pohjois-Savolla oikeutta jättää hyödyntämättä paisuvat kaivosmassat, joita mäen valmistumisaikaan 2020 olisi viety maastoon jo yli 3 000 eduskuntatalollista. Missä muualla väestökatoalueella on mahdollisuus omalla työllä luoda 50 000 henkilötyövuoden projekti ja vielä sen päälle matkailutyöpaikat, joita ei koskaan ulosliputeta?

Jutussaan Lähteenmaa johtaa lukijaa harhaan otsikolla "Kemira ei osallistu kustannuksiin". Tekstissä hän pysyy totuudessa: Kemira ei tule Tahko Development Oy:n osakkaaksi eikä osallistu yhtiön rahoitukseen.

Nykytilanteessa Kemira vie ylijäämämassat kustannuksellaan Tahkon suuntaan kolmanneksen kaivoksen ja suunnitellun tekomäen välisestä matkasta. Toimintasuunnitelman mukaan loput kaksi kolmannesta kaivos- ja mäkiyhtiöt panisivat puoliksi.

Lähteenmaan mukaan kaivos voi elää ilman mäkiprojektia. Toimintasuunnitelma olisi avannut hänelle myös aikaperspektiivin. Ajatus on se, että kaivos- ja mäkiyhtiöt yhdessä pienellä valtion avustuksella louhisivat kaivoksen yläosassa olevaa turhaa sivukiveä, jotta Kemira voisi kannattavasti hyödyntää useamman sukupolven ajan päälouhosta, jossa puhdasta malmia riittää kahdeksi vuosisadaksi.

Hankkeen toteuttamista varten Tahko Development Oy tarvitsee 12 miljoonan euron oman pääoman. Summa on puolet pienempi kuin investointipankin laskelmassa, jossa massat siirrettiin raskaasti velkaannuttavalla kuljettimella. Nyt ne vietäisiin hiekkaputkella (Kemira) ja kuivat massat junalla (rata; valtio). Pääoman keräämiseen ja osakkaiden hankintaan on aikaa yksi kaksi vuotta. Tänä aikana tehdään kuntien maksama YVA loppuun ja maakuntaliiton maksama maakuntakaava sekä käydään neuvottelut toisaalta valtion ja toisaalta Kemira Grow How’n kanssa. Jos kaikki viisarit aikanaan osoittavat positiiviseen suuntaan, tehdään rakentamispäätös.

Tekomäki pystytään rakentamaan 12 000 vuodepaikan alppikylällä ohjaamalla kolme neljännestä kerrosalan myyntivoitosta eli grynderin läskistä mäen rakentamiseen. Kun teimme laskelmia eri vuodepaikkaversioiden vaikutuksista yhtiön osingonmaksukykyyn, kypsyttivät laskelmat tilintarkastajaksi kaavaillun Antti Eskelisen siirtymäänkin Tahko Development Oy:n osakkaaksi (yhdessä Asko Lappalaisen kanssa omistamansa Eloranta Oy:n puitteissa). Osakkaiden koonta tehdään kuntien YVA-päätösten jälkeen.

Millä ylivoimatekijöillä Tahko pystyy ohittamaan jo nyt 16 000:n vuodepaikan Ylläksen, Levin ja Rukan? Ylivertaisilla rinteillä, lyhyellä ajomatkalla, rautatiellä rinteeseen, ilmaston lämpenemisen tuomalla Ruuhka-Suomen lumettomuudella, suurten ikäluokkien jättämillä perintörahoilla sekä Pietariin syntyvällä keskiluokalla. Suomessa on tänään 460 000 huvilaa, joista neljännes hiihtokeskuksissa. Veikkaan, että pietarilaiset omistavat Suomessa vuonna 2030 satatuhatta huvilaa, joista paras osa on lähimmässä hiihtokeskuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää