Valikko

Venäjä pyrkii läpimurtoon WTO-neuvotteluissa

Maakaasukysymys ja kumppanuussopimuksen laajentaminen ratkaistaan nähtävästi yhdessä

Venäjän ja Euroopan unionin neuvottelut Venäjän jäsenyydestä Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa etenevät lupaavasti. Osapuolet ovat tulleet lähelle suurta läpimurtoa pitkään päänvaivaa tuottaneessa maakaasukysymyksessä.

– Meillä on sellainen käsitys, että edistystä on tapahtunut, Suomen ulkoministeriön markkinoillepääsy-yksikön päällikkö Tuula Kulovesi sanoo.

Venäläisen Vedomosti-talouslehden mukaan EU on selkeästi lieventänyt vaatimuksiaan Venäjän jäsenyydelle WTO:ssä.

Aikaisemmin EU on vaatinut Venäjää purkamaan Gazprom-yhtiön maakaasumonopolin Venäjällä, sallimaan maakaasun vapaan transitokuljetuksen Venäjän maakaasuputkiverkostossa ja korottamaan Venäjän sisäiset maakaasun hinnat maailmanmarkkinatasolle eli lopettamaan maakaasun niin sanotun kaksoishinnoittelun.

EU:n vaatimuksetlieventyneet

Vedomostin mukaan EU on nyt perääntynyt tiukoista esityksistään.

– EU on käytännössä luopunut kaikista vaatimuksistaan Venäjän kaasumarkkinan vapauttamisesta. EU vaatii nyt Venäjää ainoastaan takaamaan, että Venäjän sisäiset maakaasun hinnat eivät jää alle omakustannustason, Vedomostin haastattelema nimettömänä esiintyvä Venäjän neuvotteluvaltuuskunnan jäsen sanoo.

Virallisesti kumpikaan osapuoli ei ole tehnyt uusia esityksiä maakaasukysymyksessä.

Vedomostin mukaan Venäjän neuvotteluvaltuuskunnassa ja talousministeriössä kuitenkin uskotaan, että sopimukseen asiassa on mahdollista päästä joko ensi viikolla Euroopan komission puheenjohtajan Romano Prodin vieraillessa Moskovassa tai toukokuun lopulla Moskovassa pidettävässä Venäjän ja EU:n huippukokouksessa.

Maakaasukysymyksen ratkaisu veisi Venäjän WTO-jäsenyysneuvotteluja huomattavasti eteenpäin, koska se on ollut yksi suurimmista kiistoista neuvotteluissa EU:n kanssa.

Pakettiratkaisukypsymässä

Toukokuun huippukokoukseen on tulossa ratkaistavaksi suuri joukko Venäjän ja EU:n suhteita viime aikoina hiertäneitä kiistakysymyksiä.

Osapuolten pitää päästä sopimukseen muun muassa Venäjän ja EU:n suhteita määrittävän kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen laajentamisesta koskemaan uusia EU-maita. Venäjä on tähän mennessä kieltäytynyt sopimuksesta.

Näyttää siltä, että kypsymässä on suuri pakettiratkaisu, jossa Venäjä saa Euroopan unionilta myönnytyksiä muun muassa WTO-kysymyksissä ja Venäjä puolestaan suostuu laajentamaan kumppanuussopimusta.

– Nämä asiat eivät saisi liittyä toisiinsa, mutta on aika luonnollista, että jos sopimukseton tila uhkaa, niin kyllä niillä vääjäämättä on yhteys toisiinsa, Kulovesi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    10. 10

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    8. 8

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää