Tiehallinto ei ole varautunutsaatavien vanhenemiseen

Yleisiä teitä ylläpitävä valtion Tiehallinto ei ole varautunut siihen, että sen mahdollisuus hakea korvauksia vuoden 1994 päällystyssopimuksista voi mennä vanhaksi aivan näinä viikkoina.

– Onko näin? kysyy hankintajohtaja Markku Teppo Tiehallinnosta.

– Tästä ei ole keskusteltu. Tiehallinto on lähtenyt siitä, että korvausasioita lähdetään pohtimaan vasta markkinaoikeuden päätöksen jälkeen.

Teppo ei muista, kuinka suurella summalla Tiehallinto kustansi asfaltointeja vuonna 1994. Yritykset päällystivät urakoista tuolloin kuitenkin yli puolet ja loput tehtiin omana työnä. Uutta mustaa pintaa kertyi 6 500 kilometriä, kun tänä vuonna päällystetään 4 500 kilometriä 100 miljoonan euron hinnalla.

Teppo muistuttaa, että korvausten hakeminen on ongelmallista joka tapauksessa, koska mahdollisten ylihintojen toteennäyttäminen on vaikeaa.

Valtion rahakirstumiehiä lohduttaa kuitenkin tieto siitä, että mahdolliset sakot kerryttävät aikanaan täysimääräisesti valtion kassaa. Kilpailuvirasto on esittänyt yhteensä 97 miljoonan euron seuraamusmaksua kartelliin epäillyille seitsemälle yritykselle. Suurimmat sakot uhkaavat Lemminkäistä, jolta vaaditaan 68 miljoonan euron korvausta. Miljoonien sakot uhkaavat myös Valtatietä, Skanska Asfalttia ja Interasfaltti/NCC Roadsia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    3. 3

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    4. 4

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    9. 9

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    10. 10

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää