Valikko

Asp-edut paranevat

Asuntosäästöpalkkiojärjestelmään kuuluvaa korkotukea on tarkoitus parantaa. Hallituksen asuntopoliittisen ohjelman mukaan korkotukijakso on tarkoitus pidentää kuudesta vuodesta kymmeneen vuoteen. Lisäksi omavastuukorko alennetaan 4,5 prosentista 3,8 prosenttiin.

Valtio maksaa korkotukea 70 prosenttia omavastuun ylittävästä korosta. Tällä hetkellä myönnettävissä uusissa asp-asuntolainoissa korkotukea ei tarvita alhaisen markkinakorkotason vuoksi.

Pankkien mielestä suunnitellut muutokset ovat riittämättömiä. Suomen Pankkiyhdistyksen tuoreessa pankkikatsauksessa huomautetaan, että asp-lainojen enimmäismäärät ovat nykyisellä asuntojen hintatasolla liian alhaiset ja alueellisesti eriarvoiset.

Helsingissä korkotukilainan enimmäiskoko on noin 72 400 euroa, muualla pääkaupunkiseudulla 64 000 euroa, muissa kasvukeskuksissa 50 500 euroa ja muualla maassa 47 100 euroa. Helsingissä enimmäislainalla voi saada Pankkiyhdistyksen arvion mukaan vain noin 30 neliön asunnon.

ASP-lainaa on käytetty kymmenen viime vuoden ajan koko maassa keskimäärin 80–90 neliöisen asunnon hankintaan ja pääkaupunkiseudulla 60–70 neliöiseen asuntoon. Kymmenen vuotta sitten asp-laina kattoi 70 prosenttia asunnon hinnasta. Nyt tehdyissä asuntokaupoissa asp-laina riittää rahoituksena vain noin puoleen asunnon hinnasta.

Pankit ovat vaatineet myös, että asp-talletuksen alaikärajaa laskettaisiin nykyisestä 18 vuodesta, jolloin esimerkiksi sukulaiset voisivat aloittaa asuntosäästämisen lapselle. Suomen Hypoteekkiyhdistys on joulukuussa räätälöinyt talletustilin, jolle asuntoa voidaan säästää jo vauvasta lähtien. Tili muuttuu kuitenkin asp-tiliksi vasta henkilön täyttäessä 18 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    10. 10

      Sijoittajat varuillaan ennen Italian äänestystä – 8 pankkia vaarassa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää