Korkojen nousu saattaa pysäyttää investoinnit

Sirkka Hämäläinen pitää muutosvalmiutta ja pitkäjänteisyyttä entistä tärkeämpinä, kun yritystoiminnan haasteet kovenevat

Euroopan keskuspankin johtokunnasta viime keväänä eläkkeelle jäänyt tohtori Sirkka Hämäläinen varoittaa maailmantalouden kehitykseen sisältyvistä riskitekijöistä, jotka saattavat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa melkoisia häiriöitä talouden kehitykselle.

–  Matala korkotaso on nostanut varallisuusarvoja kuten arvopapereiden ja kiinteistöjen hintoja normaalia korkeammalle tasolle.

– Kun korkotaso alkaa vähitellen talouskasvun kiihtyessä nousta, on vaarana, että sekä kulutuskysyntä että investoinnit pysähtyvät varallisuuden arvojen alentumisen seurauksena, Hämäläinen varoittaa.

– Japanin ja Euroopan talouksien jäykkyydet ja muun muassa julkisen talouden tasapainottomuudet ovat uhka kasvun kestävyydelle. Niin ikään Kiinan nopea kasvuvauhti yhdistettynä sisäisiin rakenneongelmiin, erityisesti rahoitusmarkkinarakenteisiin, voi aiheuttaa vaikeuksia.

– Oma lukunsa on Yhdysvallat, joka kaksoisvajeittensa vuoksi on entistä riippuvaisempi tuontipääomasta, joten ulkomaisen luotonsaannin hidastuminen voi aiheuttaa häiriöitä. Nämä ja muut riskit vaativat jatkuvaa varuillaanoloa ja valmiutta reagoida niin talouspolitiikassa kuin yrityksissäkin, Hämäläinen muistuttaa.

Yritykset kovillahaasteiden kovetessa

Tänä keväänä Koneen, Taloussanomia julkaisevan SanomaWSOY:n ja ruotsalaisen Investorin hallituksiin nimitetty Sirkka Hämäläinen arvelee pohjoismaisen yritystoiminnan haasteiden kovenevan.

– Maailma ja yritysten toimintaympäristö muuttuvat kiihtyvää vauhtia, ja yritykset ovat todella kovilla kilpailukykynsä säilyttämisessä, hän arvioi.

– Niiden olisi kuitenkin tarpeen toimia entistä pidemmällä tähtäimellä. Toimintansa pitkäjänteisesti suunnittelevat yritykset ottavat huomioon myös pitemmän ajan trendit ja ovat vähemmän taipuvaisia tekemään hätiköityjä päätöksiä kuin kvartaalitalouden ja lyhyellä tähtäimellä toimivien markkina-analyytikkojen ehdoilla toimivat.

Hämäläinen katsoo voivansa tuoda hallitustyöskentelyyn makrotaloudellisen kokemuksensa lisäksi näkemyksiään yritysten yhteiskuntasuhteista.

– Talouden jatkuvasti nopeutuva kansainvälistyminen merkitsee vakavaa haastetta yhtä hyvin yrityksille kuin työmarkkinoille ja poliittisille päätöksentekijöille, hän arvioi.

Ammattityövoimansaatavuus ongelma

– Oikeanlaisen ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuus tulee olemaan ongelma niin Pohjoismaissa kuin koko Euroopassa väestön ikääntyessä. Tämä haaste vaatisi työntekijöiltä, yrityksiltä ja poliitikoilta nykyistä toimivampaa yhteistyötä ja yhteisten tavoitteiden asettamista, Hämäläinen toteaa.

– Euroopan integraatio ei ole vielä tuottanut toivotunlaista tehokkaasti toimivaa sisämarkkinaa ja kilpailukyvyn paranemista. Länsi-Euroopan talousrakenteiden jäykkyyden vuoksi alueen talouskehitys on jäänyt dynaamisempia Yhdysvaltoja ja Aasiaa niukemmaksi.

Hämäläinen toivoo itälaajenemisen piristävän EU:n taloutta.

– Vaikka liittyjämaiden taloudet ovatkin vielä pienehköjä, ne kasvavat nopeasti ja tuovat yrityksille kasvutilaa ja uusia mahdollisuuksia. Tärkeää on, ettei talouksien integroitumista tarpeettomasti jarruteta hallinnollisin toimin tai säädöksin.

Suomen Pankin pääjohtajakysymykseen Hämäläinen ei halua ottaa kantaa.

– Kuten julkisuudessa on usein toistettu, EKP:n kantoihin ja päätöksentekoon vaikutetaan rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntemuksella, analyyttisyydellä ja johdonmukaisesti perustelluilla kannanotoilla, Hämäläinen totesi haastattelun lopuksi ennen kuin pankkivaltuuston esitys oli tiedossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää