Solteq osti Suomen R5:n

Tanskalaisen SAP-konsultointiin ja SAP-järjestelmätoimituksiin keskittyneen R5 A/S:n Suomen toiminnot siirtyivät huhtikuun alussa Solteqin omistukseen.

Viime vuonna R5 teki Suomessa noin 2,5 miljoonan euron liikevaihdon. Liiketoimintakaupan hinnaksi kerrotaan enintään 2,3 miljoonaa euroa ja se maksetaan kokonaan käteisenä.

R5 A/S kuuluu tanskalaiseen Maersk Data -konserniin. Sen merkittävimmät asiakasryhmät ovat elintarviketeollisuudessa, palvelualalla ja eräillä tuotantosektoreilla.

Pääosaamisalueikseen R5 ilmoittaa taloushallinnon, logistiikan, tuotannon ja johdon raportointijärjestelmät sovellusalueilla. Nyt tehdyn kaupan jälkeen R5 toimii Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa 125 konsultin voimin.

Kaupan myötä Solteq vahvistaa merkittävästi SAP-liiketoimintaansa. Solteq (entinen TH Tiedonhallinta) perustettiin vuonna 1982. Yhtiö listautui Helsingin Arvopaperipörssin NM-listalle vuonna 1999. Yrityksen kotipaikka on Tampere, muut toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Kuopiossa.

Solteq -konsernin liikevaihto vuonna 2003 oli 20,8 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 10,5 prosenttia. Tilikauden voitto oli 1,1 miljoonaa euroa. Henkilöstöä oli vuoden lopussa 190.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää