Valikko

Huhtamäen tuloskehitys hidastuu lähikuukausina

Neljän uudentehtaan käynnistysja muoviraaka-aineidenhintapaineetuhkaavat toisenneljänneksen tulosta

Pakkausyhtiö Huhtamäki odottaa tuloskehityksensä hidastuvan huhti–kesäkuussa, joka on perinteisesti ollut yhtiön paras neljännes. Syynä ovat neljän uuden tehtaan käynnistykset ja se, että muoviraaka-aineet saattavat kallistua.

Toimitusjohtaja Timo Peltolan mukaan Huhtamäellä on ollut ongelmia muovintoimittajien kanssa alkuvuonna. Siksi Huhtamäki ja muovintoimittajat eivät ole vieläkään neuvotelleet hintoja.

Koko ala on ollut epäonninen, sillä esimerkiksi yksi muovitehdas räjähti Texasissa Yhdysvalloissa alkuvuonna.

– Pyynnöt ovat korkeita ja tarjoukset vaatimattomia, Peltola kuvailee.

Viime vuonna muoviraaka-aineen kallistuminen typisti Huhtamäen tulosta, koska yhtiö ei onnistunut siirtämään kohonneita kustannuksia tuotteiden hintoihin. Ongelmat alkoivat toukokuussa Irakin sodan aiheuttamasta raaka-ainepulasta.

Tehostaminentuo säästöjä

Peltola luonnehtii koko vuoden 2004 näkymiä varovaisen myönteisiksi. Yhtiö tehosti toimintaansa viime vuonna, ja tehostustoimet tuovat säästöjä. Lisäksi toisella vuosipuoliskolla voimistuvat viime kuukausina sovittujen uusien toimitusten vaikutukset, kun Pohjois-Amerikan muovipakkausyksiköiden kapasiteetti tulee paremmin käyttöön.

Toistaiseksi Huhtamäkikin voi vain arvella, miten käy korkojen ja dollarin Yhdysvalloissa. Dollarin vahvistuminen tietäisi hyvää tulokselle.

Tammi–maaliskuussa Huhtamäen tulos koheni jonkin verran paperilla, mutta ei käytännössä. Syynä on se, että yhtiö on ottanut käyttöön uuden IFRS 3 -kirjanpitostandardin, jonka mukaan konserniliikearvoista ei enää tehdä poistoja.

Uuden standardin takia alkuvuoden luvuista puuttuvat konserniliikearvojen poistot. Ne ovat aiemmin olleet noin kymmenen miljoonaa euroa kautta kohden. Tulosta paransi myös rahoituskulujen 3,1 miljoonan euron aleneminen.

Valuuttakurssit alensivat liikevaihtoa

Huhtamäen myynnin volyymi kasvoi yhteensä viisi prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä, mutta valuuttakurssien ja myynnin rakenteen muutosten johdosta liikevaihto aleni neljä prosenttia.

Myynti vauhdittui merkittävästi Amerikassa ja hidastui Euroopassa, koska joustopakkausten ja kalvojen tuotantoa siirrettiin Euroopasta Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Huhtamäki valmistaa kaksi kolmannesta dollari-alueen myynnistä paikan päällä. Aasiassa, Oseaniassa ja Afrikassa hyvä kehitys jatkui.

Euroopassa kasvoi etenkin tarjoilupakkausten myynti, koska pikaruokailun ja cateringin toimialat vahvistuivat. Kuluttajatuotepakkausten kysyntä oli vaimeaa. Amerikassa kasvu oli tuntuvaa kaikilla markkinalohkoilla.

Huhtamäen investoinnit jäävät vähiksi tänä vuonna, ja Huhtamäki käyttää kassavirtaansa velan vähentämiseen.

– Meillä on aika paljon käyttämätöntä kapasiteettia. Sitä syntyi Van Leer -kaupan jälkeen, jolloin meille tuli paljon erikoistuneita tehtaita, Peltola kertoo.

Peltola kertoi viime kuussa, että hän eroaa toimitusjohtajan tehtävästä. Yhtiö pyrkii löytämään hänelle seuraajan tämän vuoden aikana. Peltola jatkaa seuraajan valintaan saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    4. 4

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    5. 5

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    10. 10

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää