Kiina imee viljankin maailmanmarkkinoilta

Teollisuuden tarvitsemien raaka-aineiden ohella Kiinasta on tullut myös ruuan merkittävä maahantuoja. Kysynnän raju kasvu näkyy maailman raaka-ainepörsseissä elintarvikkeiden hintojen kohoamisena.

Suhteessa eniten Kiina-ilmiöstä ovat viime kuukausien aikana hyötyneet soijapapujen kasvattajat etenkin suurimmassa tuottajamaassa Yhdysvalloissa. Soijapavun, -rouheen ja -öljyn hinnat olivat edellisen kerran yhtä korkealla 15 vuotta sitten.

Soijan maailmanmarkkinahinnan nousu heijastuu myös suomalaisessa kotieläintuotannossa, jossa käytetään soijapohjaisia rehuja. Suomalaisten karjankasvattajien onneksi rehun hinnannousua on meillä hillinnyt dollarin heikkeneminen.

Soijan tavoin viljojen maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Tästä ovat hyötyneet muun muassa Thaimaan, Vietnamin ja Pakistanin riisintuottajat.

Vehnän hinta nousi puolestaan viime vuonna 17 prosenttia. Kiinan kasvaneen kysynnän ohella keskeisin syy ovat olleet huonot sadot suurimmilla tuotantoalueilla. Euroopan, Venäjän ja Ukrainan pellot kärsivät kuivuudesta, hallasta ja normaalia ankarammista hellekausista. Tuojamaissa viljan hintaa ovat nostaneet lisäksi maailmalla kohonneen rahtikustannukset.

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen PTT:n keräämien tietojen mukaan maailman vehnän tuotanto jää satovuonna 2003/04 runsaaseen 550 miljoonaan tonniin, mikä on 2,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kulutus ylittää tuotannon jo 6,5 prosentilla, PTT ennustaa.

Viljan hintapaineita ovat lisänneet tavanomaista tyhjemmät viljavarastot. PTT:n mukaan maailman viljavarastot supistuvat kuluvana satovuonna runsaan viidenneksen edellisvuodesta. Kahden vuoden aikana varastot ovat pienentyneet yhteensä kolmanneksen.

Tulevan satovuoden näkymät ennakoivat kuitenkin käännettä maailman viljamarkkinoilla. Satoennusteiden mukaan katovuodet viljantuotannossa ovat toistaiseksi ohi, ja kasvava tarjonta laskee viljojen markkinahintoja.

Ranskalainen tutkimuslaitos Strategie Grains arvioi huhtikuun puolivälissä, että suotuisten sääolojen jatkuminen tuo laajentuneessa EU:ssa 270 miljoonan tonnin sadon tulevalla kaudella. Vehnän tuotanto nousisi 119 miljoonaan tonniin eli 21 prosenttia edellisvuodesta. Maissisato kasvaisi peräti 35 prosenttia 53 miljoonaan tonniin.

Säiden lisäksi EU:n viljasatoja lisää peltojen kesannointimääräysten löysääminen. Ylituotannon hillitsemiseksi kehitetty väliaikainen velvoitekesannointi pudotetaan nyt viiteen prosenttiin peltopinta-alasta entisen kymmenen prosentin sijaan. Kasvavan tuotannon ansiosta EU:n viljan vienti todennäköisesti kasvaa lähivuosina, ja tarjonta useista muista tuottajamaista kasvaa maailmanmarkkinoilla.

Esimerkiksi vehnäntuotannon ennustetaan kasvavan yhdeksän prosenttia seuraavalla satokaudella maailmassa. Kiina ja tyhjentyneet varastot pitävät kuitenkin huolen siitä, että merkittäviä notkahduksia viljan hintaan ei ole odotettavissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää