Valikko

Perlos ponkaisi tukevaan kasvuun

Puristemuoviosia valmistava Perlos Oyj nosti tammi-maaliskuussa liikevaihtonsa edellisvuoden 87,8 miljoonasta 127,1 miljoonaan euroon. Liikevoittoa yhtiö tahkosi 17,3 miljoonaa, kun vuosi aiemmin tappiota syntyi 0,8 miljoonaa euroa.
Perloksen tulos oli nyt 11,7 miljoonaa euroa, kun vuosi aiemmin se teki tappiota 1,9 miljoonaa euroa. Osakekohtaista tulosta syntyi 0,22 euroa, kun edellisvuoden osakekohtainen tappio oli 0,04 euroa.

Myös kassavirta kääntyi 18,6 miljoonaa euroa voitolliseksi oltuaan vuosi aiemmin miinuksella 12,6 miljoonaa euroa.

- Liikevaihdon ja tuloksen kehitys vuosineljänneksen lopussa ylittivät odotuksemme ja olivat ennakkoilmoitustammekin paremmat, Perloksen
toimitusjohtaja Isto Hantila iloitsee.

Hänen mukaansa yhtiön kapasiteetti on lähes täyskäytössä ja myös Pekingin ja Manauksen uudet tehtaat tulivat käyttöön oikeaan aikaan, hän sanoo.

Kasvu kiihtyy

Toisella huhti-kesäkuun vuosivartilla Perlos odottaa Telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus -ryhmän liikevaihdon kasvavan noin 15 prosenttia, ja lääketeollisuus-ryhmän vaihdon olevan edellisvuoden tasolla.

Myös osakekohtaisen tuloksen se uskoo kohenevan tammi-maaliskuusta.

Koko tilivuonna Perlos arvioi Telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus -yksikön liikevaihdon kasvavan maailman matkapuhelinmarkkinoiden tahtia, ja Lääketeollisuus-ryhmän vaihdon kasvavan hieman edellisvuodesta.

Myös liikevoittonsa ja osakekohtaisen tuloksensa se ennakoi kasvavan vuoden jälkipuoliskolla verrattuna edellisvuoteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    5. 5

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää