Pankkien osuus kasvoi vakuutusmarkkinoilla

Pankit valtasivat viime vuonna selvästi markkinoita perinteisiltä vakuutusyhtiöiltä. Sekä markkinaykkönen Nordea että OP-Henkivakuutus lisäsivät markkinaosuuttaan samalla kun Henki-Sampo ja Suomi-yhtiö menettivät.

Vahinkovakuuttamisessa muutokset jäivät pienemmiksi. If menetti ja Tapiola puolestaan kasvatti hieman markkinaosuuttaan. If säilyi edelleen selvästi suurimpana vahinkoyhtiönä kolmanneksen markkinaosuudellaan.

Kaikkiaan viime vuosi oli vakuutusyhtiöille selvästi edellisvuotta parempi, vaikka maksutulossa ei kasvua näkynytkään. Vahinkovakuuttamisen maksutulo kasvoi alalle hyvää neljän prosentin vauhtia, mutta henkivakuuttaminen kärsi maksutulon 11 prosentin laskusta, kun yhtiöt luopuivat kapitalisaatiosopimusten merkinnästä.

Osakemarkkinoiden nousu auttoi kuitenkin vakuutusyhtöiden tuloksia.

Eläkevakuutusten myynnin hyytyminen veroepävarmuuden vuoksi ei ehtinyt vielä iskeä viime vuoden tuloksiin. Vakuutusalalla uskotaan edelleen, että vanhoihin eläkevakuutuksiin saadaan siirtymäsäännös ikärajan osalta.

Vakuutusyhtiöiden keskusliiton toimitusjohtajan Esko Kivisaaren mukaan vanhojen sopimusten muuttaminen ei myöskään onnistuisi ajallaan, jos siirtymäsäännöstä ei tule kuten Taloussanomat kertoi eilen hallituslähteisiin viitaten.

– On epätodennäköistä, että kaikkien vanhojen eläkevakuutusten ottajien sopimukset ehdittäisiin tehdä uusiksi ensi vuoden alkuun mennessä, Kivisaari arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    7. 7

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    8. 8

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää