Valikko

Metso kirjasi suurtappioita kehnoista paperikonekaupoista

Yhtiö valmistelee koko paperikonetuotantoon suurta remonttia

Konepajakonserni Metson vuosi alkoi kurjasti, kun yhtiö joutui tekemään massiivisia tappiokirjauksia keskeneräisistä tai jo toimitetuista paperikoneista. Metso Paperin ja koko konsernin tulos painui raskaasti tappiollisesti, vaikka kivenmurskauksen ja käsittelyn koneita tekevä Metso Minerals paransi selvästi tulostaan tammi–maaliskuussa.

Metso on hiljaisilla paperikonemarkkinoilla haalinut riskipitoisia tilauksia kelvottomilla katteilla. Ennen Stora Enson huhtikuista suurtilausta Kvarnsvedeniin Metso oli alkanut hävitä markkinaosuutta paperikonemarkkinoilla Voithillle.

Isojen heikkokatteisten projektien tuloutuminen painoi ensimmäisen neljänneksen tulosta. Lisäksi Metso teki kymmenen miljoonan euron tappiovarauksen kanadalaisen Papiers Gaspesian tekemästä keskeytyneestä paperikonetilauksesta. Toiset kymmenen miljoonaa tulee lisää tappiota, jos Gaspesian ei keksi keinoa projektin loppuunviemiseksi ja se peruuntuu kokonaan.

Lisäksi Metso teki aiemmin toimitettuihin projekteihin 13,5 miljoonaa euroa normaalien takuuvarausten yli meneviä varauksia. Se tarkoittaa Metson tyrineen toimituksissaan niin, että se joutuu paikkailemaan virheitään tavallista suuremmilla takuukorjauksilla. Metso Paperin vuosi on alkanut niin surkeasti, että sen koko vuosituloskin jää jopa kehnoa viime vuotta heikommaksi.

Uusi toimitusjohtaja Jorma Eloranta lupaakin ottaa koko Metso Paperin toiminnan kriittiseen tarkasteluun, jonka lopputuloksena voi olla merkittäviä uudelleenjärjestelyjä. Tiedotustilaisuudessa Eloranta ei sulkenut pois mahdollisuutta, että saneerauskuluja voi tulla kirjattavaksi jo tänä vuonna.

– Liiketoiminta-alueella on löydettävä uusia, entistä kilpailukykyisempiä toimintatapoja, Eloranta painotti.

Minerals piristyi

Toisen päätoimialan Metso Mineralsin tervehtyminen on sujunut paremmin. Alkuvuoden liikevoitto kohosi jo kohtuulliseksi, 5,3 prosenttiin 375 miljoonan euron liikevaihdosta. Mineralsin koheneva tulos ja tienrakennuskoneita tekevän Dynapacin myynnistä tulossa olevat 275 miljoonaa euroa tekevät hyvää Metson ylivelkaiselle taseelle.

Mineralsissa tulosta tuo säästöohjelman lisäksi myös markkinoiden lievä elpyminen. Eniten kasvoivat kaivosteollisuudelle ja maanrakennusteollisuudelle toimitettavien laitteiden tilaukset.

Merkittävään tulosparannukseen ylsi myös Metso Automation, mutta Metso Venturesin alkuvuosi meni metsään Valmet Automotiven tuotannon romahduksen vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää