Stockmannin kanta-asiakkaille reilut optiovoitot

Stockmannin kanta-asiakkailleen vuonna 1999 myöntämät optiot eli osakkeen osto-oikeudet ovat tällä hetkellä todellisia arvopapereita. Kanta-asiakasoptioilla voi toukokuun aikana ostaa osakkeita 10,81 euron hintaan, kun osakkeen hinta on pörssissä ollut viime päivinä noin 18,20 euroa.

Optiot voi käyttää vielä myös toukokuussa 2005, jolloin osakkeen merkintähinta on 10,81 miinus tältä vuodelta mahdollisesti maksettava osinko. Pitkäaikaista osakeomistusta suunnitteleva voi pitää optionsa vielä vuoden, sillä mahdollinen kurssinousu ei nosta optioiden merkintähintaa, mutta mahdollinen kurssilasku voi laskea ostohintaa pörssissä.

Jos osakekurssi painuisi alle optioiden merkintähinnan, kannattaisi optiot jättää käyttämättä ja ostaa osakkeita halvemmalla suoraan pörssistä. Nopea osakkeenostaja voi kuitenkin nykyisellä kurssitasolla tehdä varman pikavoiton käyttämällä optiot ja myymällä osakkeet saman tien.

Stockmannin optio poikkeaa normaaleista optioista ja useimmista henkilöstöoptioista siinä, että se on henkilökohtainen. Option haltija ei siten voi myydä optiotaan suoraan, vaan hänen on hintaeroa hyödyntääkseen ostettava tarjotut osakkeet.

Kanta-asiakasoptioista päätettiin vuoden 1998 yhtiökokouksessa, mutta vuonna 1999 ohjelmaa muutettiin ja merkintähintaa alennettiin.

Vuoden 2000 yhtiökokouksessa merkintäaikaa jatkettiin vielä kolmella vuodella. Optioita myönnettiin kanta-asiakkaille vuosien 1997-98 ostojen mukaan.

Kymmenen tuhannen markan ostoksilla sai 10 optiota ja sen jälkeen yhden option jokaista tuhatta markkaa kohti. Suurimmalla osalla optioiden haltijoista on alle 50 optiota.

Kanta-asiakasoptio-ohjelma voi mullistaa Stockmannin omistajarakenteen. Viime vuoden lopussa yhtiöllä oli noin 15 600 osakasta.

Kanta-asiakasoptioita on yhteensä noin 52 000 asiakkaalla. Yhtiön tavoitteena on ollut ohjelman avulla sitouttaa asiakkaitaan.

Optiot on voinut käyttää kerran vuodessa vuodesta 2001 lähtien, mutta pörssikurssi ei ole aiemmin ollut yhtä houkutteleva. Noin kolmesataa asiakasta on kuitenkin merkinnyt optioilla osakkeita jo viime tai edellisvuonna.

Stockmann on lähettänyt optioita omistaville asiakkailleen optioiden käyttämistä koskevat menettelyohjeet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Näin huippukykyjä houkutellaan: yhdeksän erikoista työsuhde-etua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää