Valikko

EU viimeistelee tiukkoja sääntöjäjohtajien etujen julkistamiseksi

Uudet suositukset tulossa voimaan jo kesällä

EU kaavailee kirjanpitoskandaalien säikyttämänä tiukkoja määräyksiä, jotka koskevat yritysjohtajien etujen julkistamista. Suomen elinkeinoelämä vastustaa uudistusluonnokseen kirjattuja kiristyksiä.

Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen Manne Airaksisen mukaan suositusluonnos on herättänyt kovaa kritiikkiä.

– Luulen, että komissio ei reagoi kritiikkiin kovin paljon. Komissiolla ei ole halua ryhtyä asiapohjaiseen keskusteluun. Komissio esittää ehdotuksia ja etenee yksiviivaisesti niiden mukaan.

Airaksisen lisäksi Keskuskauppakamari sekä Teollisuus ja työnantajat pelkäävät, että EU-määräykset ovat tiukempia kuin suositukset, jotka astuvat voimaan Suomessa heinäkuussa.

Komission suositukset astuvat voimaan näillä näkymin jo kesällä.

EU:n luonnos ehdottaa muun muassa, että yhtiökokouksille annetaan valtaa päättää johtajien eduista. Yhtiökokoukset saisivat myös yksityiskohtaista tietoa palkkiojärjestelmistä.

Suomessa astuvat voimaan heinäkuussa uudet pörssiyhtiöiden corporate governance -suositukset, joissa ei ole näin tiukkoja ehtoja.

– Sitä (suomalaissuositusten) tasoa ei pitäisi ylittää, sanoo johtaja Antti Maijala TT:stä.

Komissio on rustannut aiheesta luonnoksen ja pyytänyt siitä myös lausunnot.

Liikesalaisuuksien vuoto pelottaa

Myös etujen julkistajien joukko olisi aiempaa laajempi. Luonnos ehdottaa, että julkistamisvelvoite koskisi myös muita operatiivisia johtajia kuin toimitusjohtajaa.

Suomen uudet vastaavat suositukset koskevat toimitusjohtajia ja hallituksen jäseniä.

TT ja Keskuskauppakamari vastustavat tätä kohtaa, mutta hyväksyvät toimitusjohtajien etujen paljastamisen. Keskuskauppakamari vetoaa siihen, että johtajien edut ovat liikesalaisuuksia.

– Niiden julkistamisesta on hyötyä lähinnä rekrytointiaikeissa oleville kilpaileville yrityksille, toteaa Keskuskauppakamari kannanotossaan.

Yhtiökokouksillevaltaa

Ehdolla on myös tiukkoja yhtiökokousten asemaa koskevia ohjeita, joita ei löydy Suomen uusista suosituksista. EU kaavailee, että yhtiökokoukset voisivat esimerkiksi päättää osake- ja optiopohjaisista palkkioista. Keskuskauppakamari ei hyväksy, että yhtiökokoukset ryhtyisivät äänestämään palkitsemisjärjestelmien sisällöstä.

– Tuskin yhtiökokous on oikea elin käsittelemään johdon palkitsemista, sanoo puolestaan TT:n Maijala.

Komissio suunnittelee myös, että yhtiökokoukset saisivat yksityiskohtaista tietoa johtajien palkitsemisjärjestelmistä. Keskuskauppakamari sekä Teollisuus ja työnantajat vastustavat tätä.

Yksi idea on, että yhtiökokoukset saisivat tietoa eduista, jotka ovat voimassa jo kuluvalla tilikaudella. Menneen tilikauden etujen kertominen ei siten riittäisi.

Järjestöt vastustavat sitäkin, että suositukset ulotettaisiin koskemaan myös listaamattomia yrityksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää