Maaseudun nuoret yrittäjät kisaavat

Kahdeksannen kerran järjestettävä Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailu käynnistyi toukokuun alussa. Syyskuun puoliväliin kestävän kilpailun tavoitteena on korostaa nuorten, alle 40-vuotiaiden maaseutuyrittäjien työpanosta sekä kannustaa heitä kehittämään toimintaansa.

Valtakunnallinen tuomaristo valitsee kymmenen alueraadin ehdokkaista voittajan, joka julkistetaan lokakuun lopussa järjestettävässä palkitsemistilaisuudessa.

Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä on yksi Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kärkiprojekteista.

Kilpailun toteuttamisessa ovat mukana Lähivakuutus, Osuuspankkiryhmä, Farmit Website, Valtra, Kemira-Growhow, Suomen Uusyrityskeskukset sekä Proagria Suomen kotieläinjalostusosuuskunta.

Kilpailu rohkaisee maaseudulla toimivia yrittäjiä kohtaamaan tulevaisuuden haasteita sekä herättää suuren yleisön mielenkiintoa maaseutuyrittäjyyttä kohtaan. Perinteisen maaseutuyrittäjyyden lisäksi julkisuuteen halutaan tuoda menestyneitä toimintamalleja ja innovatiivisia ratkaisuja, joilla yrityksen elinvoimaisuutta on kehitetty.

”Vaihtoehtona yrittäjyys” on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n pääteema vuodelle 2004. Tavoitteena on yrittäjyyden mieltäminen positiivisena asiana ja samalla kannustetaan yrittäjähenkisiä ihmisiä toteuttamaan unelmansa.

Hakulomakkeen ja lisätietoa saa osoitteesta www.jcfin.fi-&gtProjektit; ja toiminta-&gtkilpailut-&gtTOYF; tai www.farmit.net.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää