Valikko

Nokian markkinaosuuden arviot heittelehtivät

Viime viikkojen dramatiikka Nokia Mobile Phonesin markkinaosuuden romahtamisesta tammi-maaliskuussa voi osoittautua osittain ylimitoitetuksi.

Nokian arvio maailman matkapuhelinmarkkinoiden koosta heittää nimittäin hehtaarikaupalla tutkimuslaitosten arviosta. Nokiasta on nyttemmin tullut kasvun suhteen selvästi muita pessimistisempi.

Nokian mielestä maailman matkapuhelinmyynti tammi-maaliskuussa ylsi 128 miljoonaan puhelimeen, josta Nokian osuus oli 44,7 miljoonaa puhelinta. Näin laskien Nokia sai osuudekseen 34,9 prosenttia ja markkinaosuuden menetyksen vähäiseksi.

Paljon kohua herättänyt tutkimuslaitos Strategy Analyticsin arvio maailman matkapuhelinmyynnistä tammi-maaliskuussa oli 153,1 miljoonaa puhelinta. Nokian 44,7 miljoonan myynnillä maailman markkinoista heltisi sen mukaan vain 29,2 prosenttia.

Oheisessa taulukossa olevat muut myyntimäärälukemat ovat esimerkkiarvoja siitä, kuinka kokonaismarkkinan koko vaikuttaa Nokian markkinaosuuteen.

Koko vuonna markkinoista 38 prosenttia

Koko alkaneen vuoden myyntiennusteiden perusteella Nokia arvioi markkinoiden kasvavan 15 prosenttia viime vuodesta laskennallisesti 542 miljoonaan matkapuhelimeen, ja myyvänsä itse 206 miljoonaa puhelinta. Tämän perusteella yhtiön koko vuoden markkinaosuus olisi 38 prosenttia.

Nokian 206 miljoonan toimitusmäärä on saatu Nokian tammikuisesta "mid to high teens" -kasvuarviosta tai kertomalla toteutunut tammi-maaliskuun toimitusmäärä neljällä ja lisäämällä siihen arvioitu 15 prosentin kasvu.

Sony Ericsson on arvioinut tämän vuoden myyntimääräksi 550 miljoonaa, tutkimuslaitos Strategy Analytics 586 ja tutkimuslaitos Gartner Group 598 miljoonaa matkapuhelinta. Gartnerin lukema on laskettu lisäämällä tämän vuoden lukemaan 15 prosentin kasvun viime vuodesta, kuten yhtiö on arvioinut.

Jos Sony Ericssonin kokonaismarkkinoiden kasvuarvio ja Nokian oma kasvuprosentti toteutuvat, Nokian markkinaosuus on tänä vuonna 37,5 prosenttia. Strategy Analyticsin laskentavatalla Nokian osuudeksi tulee 35,2 ja Gartner Groupin 34,4 prosenttia maailman matkapuhelinmarkkinoista.

Jos maailmassa myytäisiin tänä vuonna peräti 700 miljoonaa puhelinta, ja Nokia vain 206 miljoonaa, markkinajohtajalle jäisi markkinoista 29,4 prosenttia.

Vale, emävale,tilasto

Vaikka tässä käytetyllä "vale, emävale, tilasto" -menetelmällä päästäänkin merkittävästi erilaisiin lopputuloksiin, tosiasia kuitenkin oli, että Nokia menetti markkinoita alkuvuonna. Yhtiö myönsi avoimesti, että keskihintaisten puhelimien valikoima oli vajaa ja parannusta on luvassa, joskin ehkä vasta loppuvuonna.

Toisen vuosineljänneksen lopussa nähdään, riittääkö Nokian äskettäiset 8-20 prosentin hintaleikkaukset peruspuhelinsarjassa nostamaan markkinaosuutta, vaikka yhtiö ei toisikaan tarjolle merkittäviä uusia malleja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää