Newsin neljännestulos parani 69 prosenttia

Miljonääri Rupert Murdochin kontrolloima mediayhtiö News Corporation kertoi tilivuoden kolmannen neljänneksen tuloksen nousseen 69 prosenttia kasvaneen mainosmyynnin siivittämänä.
Nettotulos nousi 465 miljoonaan dollariin eli 0,31 dollariin osakkeelta vuotta aikaisemmasta 275 miljoonasta dollarista eli 0,23 dollarista osakkeelta.

Analyytikot odottivat Thomson Financialin mukaan vain 0,27 dollarin tulosta. Liikevaihto paisui 19 prosenttia 5,2 miljardiin dollariin.

Televisiotoiminnan tulos parani 25 prosenttia. Fox TV:n "American Idol" on ollut Yhdysvaltain toiseksi katsotuin ohjelma ja sen mainosmyynti näin olleen myötätuulessa. Myös kaapelitelevisioyksikön ja printtimedian tulos koheni, jälkimmäisen puolella.

News odottaa operatiivisen tuloksensa nousevan tänä vuonna jopa 19 prosenttia.

Mediayhtiön voitoista kolme neljännestä tulee Yhdysvalloista. Newsiin kuuluvat muun muassa filmistudio 20th Century Fox ja uutiskanava Fox News. Murdoch on Amerikan kansalainen ja asunut Yhdysvalloissa 1970-luvulta lähtien.

Murdochin perheen omistuksessa on noin 14 prosenttia Newsin osakkeista ja noin 30 prosenttia yhtiön äänivallasta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää