Fedin odotetaan nostavan korkoaan jo kesäkuussa

Dollari vahvistui selvästi ja pitkät korot nousivat USA:n vahvojen työllisyyslukujen siivittäminä. Yhdysvaltoihin syntyi maan työministeriön mukaan 288 000 uutta työpaikkaa huhtikuussa, mikä oli selvästi odotettua enemmän. Ekonomistien ennuste oli 170 000. Samalla myös maaliskuun lukuja tarkistettiin ylöspäin.

Merkit työmarkkinoiden elpymisestä lisäsivät välittömästi odotuksia USA:n keskuspankin koronnostosta.

– Aiemmin 0,25 prosenttiyksikön koronnosto oli hinnoiteltu elokuulle. Nyt markkinoilla odotetaan, että Fed nostaa ohjauskorkoaan jo kesäkuussa, totesi Nordean analyytikko Jussi Hahtela.

Yhdysvaltain keskuspankki kokoontuu päättämään rahapolitiikan suunnasta seuraavan kerran kesäkuun 30. päivänä. Tällä hetkellä Fedin ohjauskorko on yksi prosentti.

Euroalueen pitkät korot liikkuvat tiiviisti USA:n tahdissa. Tänään julkistettujen lukujen mukaan Saksan teollisuustuotanto laski yllättäen maaliskuussa 2,3 prosenttia helmikuusta, kun markkinoilla ennustettiin kasvua kertyneen 0,6 prosenttia. Hahtelan mukaan luvuilla ei kuitenkaan ollut mainittavaa vaikutusta korkoihin.

Kello 16.45 aikaan USA:n kymmenvuotisen viitelainan korko oli noussut 15 korkopistettä 4,75 prosenttiin. Saksan kymmenvuotisen viitelainan korko oli noussut 4,29 prosenttiin 4,22 prosentista.

Euro heikkeni 1,1952 dollariin. Torstaina New Yorkissa se noteerattiin 1,2083 dollariin. Dollari vahvistui 111,20 jeniin 109,98 jenistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Suomalainen peliyhtiö aikoo listautua pörssiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää