Valikko

Ennätyskallisbensa tuoöljynjalostajillejättivoittoja

Sijoitusrahastojen pönkittämät hinnat voivat heilahtaa reippaasti alaspäin, kun usko nousuun loppuu

Öljyn jalostusmarginaalien huima nousu on jatkunut toukokuussakin. Brent Complex jalostusmarginaali on kiivennyt jo 7,7 dollariin tynnyriltä, mikä on yli kaksinkertainen ensimmäisen vuosineljänneksen keskiarvoon verrattuna.

Nopeat ja suuret heilahdukset ovat tyypillisiä jalostusmarginaaleille, mutta nykyisellä tasollaan marginaalit eivät ole olleet kertaakaan tällä vuosituhannella.

Jalostusmarginaali on raakaöljyn ja siitä jalostettavien öljytuotteiden hintaero. Se siis kertoo öljynjalostamoille jalostuksesta jäävän katteen. Nykyiset ennätykselliset jalostusmarginaalit tarkoittavat öljynjalostajille erittäin lihavia aikoja.

Esimerkiksi Fortum saa tavanomaistakin suuremman jalostusmarginaalin siksi, että se pystyy jalostamaan keskiarvoa huokeammasta venäläisestä raakaöljystä keskiarvoa puhtaampia eli kalliimpia lopputuotteita. Toisesta vuosineljänneksestä on tulossa pörssilistausta valmistelevalle Fortumin öljytoimialalle poskettoman hyvä, elleivät öljytuotteiden hinnat romahda nopeasti ja syvälle.

USA ja Kiina imevät lisää bensaa

Markkina-analyyseistä vastaava osastopäällikkö Pekka Purho löytää bensavetoiselle öljytuotteiden hintarallille useita selityksiä.

Yli 40 prosenttia maailman bensasta polttavilla USA:n markkinoilla huhtikuun kulutus oli 4 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kulutuksen kasvua ruokkii talouden elpyminen ja esimerkiksi terroripelot, jotka ovat lisänneet entisestään yksityisautoilun suosiota. Uusia jalostamoja Amerikassa ei ole rakennettu vuoden 1975 jälkeen.

Niukkuuden lisäksi myös Amerikan markkinoiden pirstaloituminen kiristyvien ympäristönormien vuoksi nostaa hintoja.

– Yli 30 erilaista bensalajia on logistisesti hankala hoitaa, ja lisäksi yhä harvempi eurooppalainen jalostamo pystyy tekemään laatuja, joita voi viedä Amerikkaan, Purho sanoo.

Kun samanaikaisesti maailman toiseksi isoimmaksi kuluttajaksi noussut Kiina imee ylimääräiset bensat Euroopasta, bensan markkinahinta on rikkonut ennätyksiä USA:n lisäksi Euroopassa.

Sijoittajat ovat nostaneet öljyn hintaa

Markkinat seuraavat herkeämättä USA:n bensavarastojen kehitystä kesän kiivaimman autoilusesongin alla.

Esimerkiksi tällä viikolla julkaistut varastotilastot antoivat kuitenkin keskenään ristiriitaisia tietoja varastojen kehityksestä.

Energiaministeriön tilastojen mukaan raakaöljyvarastot ovat noin 300 miljoonaa barrelia, yhdeksän miljoonaa yli viime vuoden saman ajan. Bensaa on USA:n varastoissa kolme miljoonaa barrelia vähemmän kuin viime vuonna ja polttoöljyä kymmenen miljoonaa barrelia viime vuotta enemmän.

Öljytuotteiden hintoja ovat pönkittäneet kulutuksen kasvun lisäksi myös sijoitusrahastot, jotka ovat nähneet jyrkästi nousevien hintojen markkinoilla mahtavat ansaintamahdollisuudet. Spekulatiivinen raha tuo mukanaan epävakautta.

– Raakaöljy on kalleimmillaan 13 vuoteen, ja bensa ei ole ollut näin kallista koskaan. Joku muutos kesällä saattaa tapahtua, jos tullaan siihen tulokseen, että bensaa on sittenkin tarpeeksi. Jos hintaodotukset laskevat, rahastot voivat myydä öljyjä kymmeniä miljoonia barreleita. Silloin nähtäisiin aika selvä pudotus, Purho pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    6. 6

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      1 600 työntekijää jättää Ericssonin vapaaehtoisesti

    10. 10

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää