Valikko

"Kaupan läpimenolle 50 prosentin todennäköisyys"

Norjan poliitikkoja houkutellaan hyväksymään Hafslundin myynti investoinneilla kirkkoihin ja julkiseen liikenteeseen

Fortumin suunnittelema Hafslund-kauppa saattaa vielä hyvinkin peruuntua, sillä suuri osa Oslon kaupunginvaltuuston jäsenistä vastustaa osakkeiden myyntiä.

Ratkaisevassa asemassa kaupasta päätettäessä tulevat olemaan Norjan vasemmistopuolue Venstre (V) ja kristillinen kansanpuolue Kristelig Folkeparti (KrF). Niiden kanta ratkaissee, kallistuuko vaaka myyntiä ajavien oikeistopuolueiden vai sitä vastustavien työväenpuolueen ja sosialistisen vasemmistopuolueen kannalle.

Kaupunginhallitus, joka suosittelee myyntiä kaupunginvaltuustolle, houkuttelee V:tä ja KrF:ää puolelleen lupaamalla käyttää kaupasta saatavat 660 miljoonaa euroa muun muassa joukkoliikenteen parantamiseen, joka on tärkeää Venstrelle, ja kirkkojen kunnostamiseen, joka taas on KrF:n sydämenasia.

Kun Fortum yritti ostaa Hafslundin vuosi sitten, vastustivat kyseiset puolueet kauppaa.

– Kauppa on paljon paremmin valmisteltu nyt kuin vuosi sitten. Oslon kaupunki on päättänyt, mihin rahat käytetään, ja kohteet ovat poliittisesti korrekteja, sanoo ABG Sundal & Collierin analyytikko Øystein Øyehaug.

Epävarmuutta kansallisella tasolla

Kaupunki yrittää pehmittää vastarintaa myös ilmoittavalla haluavansa ostaa Fortumin 33 prosentin osuuden Viken Fjernvärmessä ja Statkraftsin 20 prosentin osuuden E-CO Vannkraftissa. Näin Oslo nousisi näiden energiayhtiöiden sataprosenttiseksi omistajaksi.

Kaupunginhallituksen talousvaltuutettu Andrè Støylen myöntää, että Hafslundin myynti on tulenarka kysymys Norjassa.

– Emme ole saaneet mitään takeita siitä, että asia menee läpi kaupunginvaltuustossa, mutta sille on hyvät mahdollisuudet, hän sanoo.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Svenn-Erik Kristiansen on varovainen arviossaan.

– Sanoisin, että todennäköisyys on 50-50, hän sanoo.

Sekä Støylen että Kristiansen edustavat oikeistopuolue Høyrea.

Øyehaug uskoo, että oslolaiset poliitikot tukevat kauppaa, mutta hän on epävarmempi kansallisen tason poliitikoista.

– Kansallisella tasolla saattaa olla joitakin, jotka estävät kaupan. Näinhän kävi viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää