Valikko

Veroetu vedättää

Maan hallitus teki palveluksen henkivakuutusyhtiöille ja yksilöllisten eläkevakuutusten kauppiaille, kun se päätti säilyttää eläkevakuutusten yksinoikeuden pitkäaikaissäästämisen verovähennykseen.

Sidotun pitkäaikaissäästämisen verokohtelua käsitellyt Siva-työryhmä oli esittänyt säästömaksujen verovähennyksen laajentamista muihinkin säästömuotoihin kuin pelkästään eläkevakuutuksiin. Vakuutusyhtiöt luonnollisesti vastustivat erityisasemaansa uhkaavia muutoksia, ja lopulta hallitus päätyi jatkamaan vakuutusyhtiöiden suosimista.

Siva-työryhmä perusteli esitystään eri säästömuotojen samanarvoisella verokohtelulla ja pitkäaikaissäästämisen kilpailun lisäämisellä. Kilpailun piti laskea säästäjien kärsimiä kustannuksia.

Siva-työryhmän esitykset perustuivat valtiovarainministeriössä tehtyihin erittäin laajoihin, perusteellisiin ja kattaviin laskelmiin eri säästömuotojen kustannuksista ja muista ominaisuuksista. Kaatumisestaan huolimatta Siva-raporttien perustelut kertovat edelleen karua kieltään nykyisten eläkevakuutusten kustannuksista.

Kulusäästöihin tähdännyt esitys kertoo kääntäen, että nykyisistä eläkevakuutuksista koituu säästäjän maksettavaksi kohtuuttoman suuret kulut. Tämä tarkoittaa, että pelkästään yhtä säästömuotoa suosivalla verotuksella hallitus tuli vahvistaneeksi yhden toimialan oikeuden railakkaaseen rahastukseen.

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten kauppa ehti jo hiipua, kun säästäjät odottivat varmuutta hallituksen veropäätöksistä. Siva-esitykset menivät jo nurin, mutta nyt pitää vielä odottaa eläkevakuutusten verotukseen valmisteltuja muutoksia. Kun odottelu päättyy, alkavat säästäjät luultavasti taas lappaa rahaa kalliisiin eläkevakuutuksiinsa.

Säästäväisellä ja veroja pelkäävällä kansalla on sitkeä taipumus tehdä kalliitakin valintoja, kunhan mahdollisimman pieni osa säästöistä vuotaa verottajalle. Tätä laskutaidon sumentavaa verokammoa vakuutuskauppiaat käyttävät siekailematta hyväkseen.

Maksujen verovähennysoikeus on eläkevakuutusten keskeinen myyntivaltti. Tämän tietävät kaikki, jotka ovat kuulleet muutamankin eläkevakuutuksen kauppaan yllyttävän myyntipuheen.

Kun maksuilla kevennetään verotusta ja tuottoakin kertyy mukavasti, tuntuu pikkumaiselta takertua palkkioprosentteihin. Mitäs muutamasta prosentista, kun verottaja jää kuitenkin nuolemaan näppejään ja eläkevuosina tilille ropisee jopa säästöjen verran rahaa.

Kuva voi kuitenkin olla turhan ruusuinen, sillä verovähennysoikeuden varjolla säästäjille myydään markkinoiden kenties kalleinta säästömuotoa. Eläkevakuutusten kulut syövät suurella todennäköisyydellä koko veroedun ja useimmiten lisäksi suuren osan säästöaikaisesta tuotosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää