MarkkinatodottavatUSA:ninflaatiolukuja

Yhdysvaltain ja euroalueen pitkät korot pysyttelivät tasoilla, joihin ne nousivat perjantaina USA:n vahvojen työllisyyslukujen siivittäminä. Työmarkkinoiden elpymisen uskotaan ennen pitkää johtavan inflaation kiihtymiseen, mikä on lisännyt odotuksia Yhdysvaltain keskuspankin koronnostosta jo kesäkuun lopussa.

Asiantuntijoiden mukaan markkinoilla odotetaan nyt perjantain talouslukuja. Julkaisuvuorossa ovat silloin USA:n kuluttajahintaindeksi ja kapasiteetin käyttöaste huhtikuulta. Merkit inflaatiovauhdin kiihtymisestä vahvistaisivat entisestään odotuksia kireämmästä rahapolitiikasta, mikä nostaisi korkoja USA:ssa ja euroalueella sekä tukisi dollaria.

– USA:ssa inflaatio on ollut poikkeuksellisen alhaisella tasolla jo jonkin aikaa. Nyt markkinoilla odotetaan merkkejä siitä, että hintakehityksessä olisi tapahtunut käänne, toteaa OKO:n tutkimusjohtaja Teppo Koivisto.

USA:n korot määräävät tahdin myös euroalueella, sillä EKP:n korkopolitiikkaan ei odoteta muutoksia useaan kuukauteen. EKP:n ohjauskorko on nyt kaksi prosenttia, kun USA:n keskuspankin ohjauskorko on yksi prosentti.

Kello 16:n aikaan Saksan valtion kymmenvuotisen viitelainan korko noteerattiin 4,29 prosenttiin, kun se perjantaina päätyi 4,30 prosenttiin. Kaksivuotisen lainan korko noteerattiin 2,57 prosenttiin.

Yksi euro noteerattiin 1,1834 dollariin, kun sen kurssi myöhään perjantaina New Yorkissa oli 1,1883 dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Pörssiviikko päättyi miinuksella – Stockmannilla vahva nousupäivä

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää