Valikko

Nokia voitti Australian jaUuden-Seelannin 3G-urakan

Nokian mukaanVodafonenverkkosopimuson sille erittäinmerkittävä

Maailman suurin matkapuhelinoperaattori, brittiläinen Vodafone on vahvistanut valinneensa Nokian toimittamaan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Kaupan arvoa ei julkisteta, mutta Nokian mukaan sopimus on sille erittäin merkittävä.

– Tämä osoittaa meidän olevan Vodafonelle tärkeä toimittaja ja että Vodafone on menossa vahvasti eteenpäin 3G:llä, sanoo järjestelmämarkkinointipäällikkö Kai Sahala Nokia Networksista.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Vodafonen Uuden-Seelannin yksikön johtaja Tim Miles on arvioinut, että 3G-verkon rakentaminen Uuteen-Seelantiin maksaisi noin 122 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli runsaat sata miljoonaa euroa.

Australian markkina on rutkasti isompi, eli kysymys on satojen miljoonien eurojen kaupasta. Sopimuksen merkittävyyttä Nokialle lisää, että yhtiö on nyt Vodafonen ainoa toimittaja näissä maissa.

Tarjouskilpailun häviäjiä olivat Ericsson, Nortel Networks sekä yhdessä tarjouksen tehneet Siemens ja NEC. Vodafonen odotetaan aloittavan 3G-palvelut ensi vuoden puolivälissä.

Nokia kertoi eilen saaneensa myös pienemmän 3G-verkkotilauksen Cellcomille Israeliin.

3G-verkotrakentuvat vauhdilla

Kännykkäverkkojen myynti on alkuvuonna selvästi piristynyt ja toiminta on muuttunut kannattavaksi myös verkkojen tekijöille.

Vaikka vielä suurin osa toiminnasta liittyy edelleen 2G-verkkoihin, myös 3G etenee nyt vauhdilla.

– Olemme ennustaneet, että tämän vuoden lopussa maailmassa on reilut 50 3G-verkkoa kaupallisessa käytössä. Tällä hetkellä verkkoja on avoinna jo 26. Kaksitoista niistä on sellaisia, jossa Nokia on ollut verkkotoimittajana, Sahala sanoo.

Sahalan mukaan 3G-verkkojen tilauksia kiihdyttää se, että operaattoreilla alkaa olla kiire täyttää lisenssiehtonsa. Useat operaattorit ovatkin luvanneet avata verkkojaan tänä tai ensi vuonna.

– 3G-verkoilla oli maaliskuun lopussa vähän yli neljä miljoonaa tilaajaa. Toisaalta niillä operaattoreilla, joilla on 3G-lisenssi, on omissa 2G-verkoissa yli 500 miljoonaa tilaajaa. Verkkoja täytyy parantaa ja rakentaa, jotta edes osa näistä tilaajista siirtyisi 3G-käyttäjiksi, Sahala kuvailee bisneksen potentiaalia.

Sahalan mukaan Nokia on tällä hetkellä toimittajana 27:ssä rakenteilla olevassa 3G-verkossa.

Eilen julkistetut uudet tilaukset Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Israeliin sisältävät itse verkon lisäksi lukuisan määrän Nokian palveluita.

Toimituksiin kuuluvat niin verkon suunnittelu-, optimointi- ja käyttöönottopalvelut sekä operointipalvelut.

Operointibisnes kasvaa

Nokia Networksin liikevaihdosta jo yli neljännes on palvelubisnestä.

Nokian mukaan varsinkin verkon tekninen operointi on yleistyvä trendi. Monet operaattorit ovat eri syistä halukkaita ulkoistamaan verkko-operoinnin.

Sahalan mukaan on luonnollista, että myös uusissa 3G-verkoissa operointipalveluita haetaan laitetoimittajilta.

– 3G on kaikille oppimista, joten operaattorin on luonnollista ja turvallista ainakin alkuvaiheessa ottaa operointipalvelut laitetoimittajilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää