Suurimpien risteilijöidenväylämaksuja aiotaan laskea

Uudistus nostaisi pienten risteilijöiden ja luksusjahtien väylämaksuja

Liikenneministeriö lupailee helpotuksia suurten risteilyalusten väylämaksuihin, sillä ulkomaisten risteilijöiden pelätään lipuvan nykytaksoilla uusien EU-maiden satamakaupunkeihin.

Pienempien risteilijöiden ja luksusjahtien maksut sen sijaan nousisivat.

Ennen amerikkalaiset ja brittiristeilijät koukkasivat Helsingin kautta Pietariin. Nyt myös Riika ja Tallinna kilpailevat Helsingin kanssa parantuneilla palveluilla ja edullisilla hinnoilla.

Saarenmaa kiristää kilpailua

Markkina kiristyy entisestään ensi vuonna, kun Viron Saarenmaalle rakennetaan laituri, johon voi kiinnittyä suurikin alus.

Johtaja Heikki Nissinen Helsingin Satamasta pitää väylämaksujen merkitystä risteilijöille erittäin suurena. Hänen mukaansa täällä väylämaksut ovat kolminkertaisia halvimpiin vaihtoehtoihin verrattuna.

Nissisen mukaan risteilyjen hinnat ovat pudonneet kilpailun kiristymisen myötä ja samalla varustamot ovat tulleet entistä kustannustietoisemmiksi.

– Me ja laivameklarit olemme saaneet palautetta kalleudesta. Eräät varustamot eivät käy enää ollenkaan Helsingissä.

Ministeriölläkaksi mallia

Liikenne- ja viestintäministeriön väylämaksutyöryhmän ajatuksena on, että väylämaksujen kokonaiskertymä pysyisi nykyisellään. Käytännössä pienet risteilijät, eli valtaosa Helsingissä piipahtavista aluksista, maksaisivat suurten saamat alennukset.

Ylitarkastaja Tuomo Suvannon mukaan väylämaksun mahdollisella kaksinkertaistumisella ei ole merkitystä muutaman kymmenen matkustajan huvipurrelle.

Sen sijaan tuhansien matkustajien aluksille väylämaksulla on merkitystä. Niistä tulevat myös turistivirrat.

Työryhmä tarjoaa kahta vaihtoehtoista mallia väylämaksujen rakenneuudistuksen toteuttamiseksi.

Ensimmäisessä mallissa risteilyalusten väylämaksuille tulisi katto, joka olisi runsaat 109 000 euroa. Samalla väylämaksualennus pudotettaisiin nykyisestä 85 prosentista 77,5 prosenttiin.

Toisessa vaihtoehdossa väylämaksu olisi matkustajakohtainen, hieman yli 15 euroa matkustajapaikkaa kohti.

Nissinen pitää matkustajapohjaista mallia vaihtoehdoista parempana. Hänen mukaansa varustamot ja laivameklarit ovat asiasta samaa mieltä.

Väylämaksun määräytymistä jääluokan ja nettovetoisuuden perusteella Nissinen pitää liian monimutkaisena.

Varustamoissa ihmetellään, miksi väylämaksuja pitää maksaa jääluokituksen perusteella, kun Itämeri ei ole edes jäässä alusten käydessä täällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    4. 4

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    5. 5

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    8. 8

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    9. 9

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää