Valikko

Opec pikakokoukseen ensi viikolla öljynhinnan vuoksi

Öljynviejämaiden järjestö Opec pitää ylimääräisen pikakokouksen ensi viikolla raakaöljyn korkean hinnan vuoksi. Opecin puheenjohtajan Purnomo Yusgiantorin mukaan kokous pidetään Amsterdamissa Kansainvälisen energiafoorumin yhteydessä.

Saudi-Arabia sanoo olevansa valmis lisäämään öljyntuotantoaan kokouksen jälkeen, kertoi nimettömänä pysyttelevä Opec-lähde. Maailman suurin öljynviejä aikoo kehottaa myös Opecin muita jäseniä järjestön virallisen tuotantokaton nostamiseen 1,5 miljoonaa tynnyriä päivässä.

Kuwait ilmoitti jo olevansa valmis tukemaan tuotantokiintiön nostoa.

IEA uskoo öljyn kysynnän kasvavan rajusti

Kansainvälinen energiajärjestö IEA:n mukaan öljyn kysyntä nousee tänä vuonna ennätyslukemiin sitten vuoden 1988. Syynä ovat taloudellinen kasvu ja kulutuksen lisääntyminen Kiinassa.

Bensiinin, dieselöljyn ja muiden polttoaineiden kulutus nousee 1,95 miljoonalla tynnyrillä päivässä tänä vuonna. Kasvuennuste ylittää viime kuun ennusteen 270 000 tynnyrillä. Kasvuennuste nostaa toteutuessaan kulutuksen 80,6 miljoonaan tynnyriin päivässä.

IEA on nostanut kasvuennustettaan jokaisessa kuukausiraportissaan tänä vuonna ja lokakuun arvioista kasvua on ollut 1,06 miljoonaa tynnyriä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    4. 4

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Lista julki: Näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja hyvä palkka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää