Lääkemiehet liikekannalle

Maailman yhdellä suurimmista lääkevalmistajayrityksistä, Pfizerilla, on Suomessa kolmisensataa työntekijää. Heistä suurin osa tekee työtään kentällä eli lähinnä sairaaloissa, joissa he esittelevät lääkkeitä. Kun työstä suurin osa tehdään muualla kuin toimistossa, toimiston on kuljettava mukana.

”Nyt myyntihenkilöstöllä on käytössään kentällä asiakastiedot sekä raportointityökalu. Näin heidän ei tarvitse tulla enää toimistolle raportoimaan, mikä tekee päivän työn kulun sujuvammaksi. Työ tehostuu ja samalla laatu paranee”, Pfizerin yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hannu Juvonen kuvaa.

Kenttätyöntekijöiden työkalu on Nokian Communicator. Edellisen mallin kanssa on työskennelty jo kaksi vuotta, mutta nyt aloitetaan pilotti myöhemmin tänä vuonna markkinoille tulevan uuden mallin kanssa. Sen wlan-yhteydeltä odotetaan lisähelpotusta työhön. Pfizerin toimitiloissa Helsingin Munkkivuoressa on jo langaton verkko.

”Tulevaisuudessa wlan-yhteyttä voi hyödyntää yhä useammassa paikassa, mikä helpottaa työtä entisestään”, Juvonen huomauttaa.

Pfizer on mukana Nokia-IBM-yhteistyössä uuden kommunikaattorin testauksessa. Meneillään on IBM:n järjestelmien integroiminen mobiililaitteeseen.

Työntekijöiden palaute on ollut hyvää. Pfizer voitti äskettäin Suomen parhaat työpaikat -kilpailun, ja Juvonen uskoo,että panostuksella uuteen tekniikkaan oli osuutta tässäkin todennettuun työtyytyväisyyteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää