Olympialaiset painavatKreikan budjettia

Valtiovarain-ministeri pitäävajerajanrikkoutumistamahdollisena

Kreikan hallitus pitää mahdollisena, että olympiakisojen järjestelyt nostavat maan budjettivajeen yli euroalueen vakaus- ja kasvupaketissa sallitun tason.

Valtiovarainministeri George Alogoskoufis kuitenkin vakuuttaa vajeen palaavan sallittuihin rajoihin ensi vuonna, mikäli se tänä vuonna lipsahtaa suuremmaksi kuin kolme prosenttia Kreikan kokonaistuotannosta.

– Teemme kaikkemme vajeen pitämiseksi sallituissa rajoissa, Alogoskoufis vakuutti EU:n valtiovarainministerien Brysselissä pitämän kokouksen jälkeen uutistoimisto Bloombergille.

– Kisojen järjestäminen aiheuttaa paljon kustannuksia, ja on mahdollista, että niistä aiheutuvat menot ylittävät suunnitelmat.

Apulaistalousministeri Christos Folias arvioi viime viikolla rakennushankkeisiin uppoavan tänä vuonna 2,4 miljardia euroa eli miljardi ennakoitua enemmän.

Valtion osuus Ateenassa ensi kesänä järjestettävistä olympialaisista on suurin sitten Moskovan vuoden 1980 kisojen.

Aikataulustaollaan myöhässä

Kisajärjestelyt ovat ylittäneet sekä kustannusarviot että aikataulut pahasti, ja yli puolet suorituspaikoista on vielä vailla viimeistelyä. Esimerkiksi kisojen päästadion on kattamatta.

Kisoista valtiolle koituvia menoja kasvattavat myös turvatoimet, joita on tiukennettu entisestään Ateenassa viime viikolla tehtyjen pommi-iskujen jälkeen. Valtion arvioidaan käyttävän turvajärjestelyihin noin miljardi euroa.

Euroopan komissio tarkisti taannoin Kreikan budjettivajeen suuruudeksi 3,2 prosenttia maan kokonaistuotannosta. Kreikan oman ilmoituksen mukaan vaje jäi 1,7 prosenttiin. Kreikan koko julkinen velka on 103 prosenttia kokonaistuotannosta, kun sen tulisi olla enintään 60 prosenttia.

Kreikan talouden arvioidaan yltävän neljän prosentin kasvuun tänä vuonna, ja hallitus pyrkii vauhdittamaan kasvun viiteen prosenttiin ensi vuonna.

Alogoskoufis toivoo kasvusta helpotusta Kreikan velkaongelmaan. Hän ilmaisi Brysselissä tyytyväisyytensä siitä, että velkarajojen valvonta on ollut joustavaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    2. 2

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    6. 6

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    7. 7

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää