Enemmistö nettiostoksista Visalla

Verkko-ostosten maksutapahtumien määrä on vuosittain kaksinkertaistunut Suomessa. Luottokunnan laskujen mukaan tapahtumia oli viime vuonna noin 200 000. Kehityspäällikkö Ilkka Alarton arvion mukaan niitä on tänä vuonna noin 350 000  –400 000. Luvut sisältävät vain luottokortilla maksetut verkko-ostokset.

Luottokunnan mukaan verkko-ostoksiin käytetään entistä enemmän rahaa, mikä nostaa verkkokaupan kokonaisliikevaihtoa enemmän kuin verkko-ostajien määrän kasvu.

Noin 70 prosenttia ostoksista maksetaan Visalla. Luottokunta avasi kansainvälisen Verified by Visa -todentamispalvelun Visa ja Visa Electron -asiakkaille lokakuussa yhdessä pankkien kanssa. Palveluun on tähän mennessä liittynyt 138 kauppaa. Luottokunnan verkkokaupassa keskiostos on 151 euroa.

Verified by Visa palvelua pystyy Suomessa käyttämään noin kaksi miljoonaa ihmistä.

Alarto kertoo, että myös MasterCard ja Eurocard avaavat Visan kanssa yhteneväiset verkkopalvelut yhdessä pankkien kanssa tämän vuoden loppuun mennessä. Alarton mukaan palvelu mahdollistaa myyjän ja ostajan luotettavan todentamisen verkkomaksamisessa, mikä lisää kuluttajien luottamusta verkkokauppaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää