Palaako Suomi tietoyhteiskuntalaboratorioksi?

Suomi on jälleen saamassa takaisin johtavaa asemaansa tietoliikennemaana. Tällä kertaa laajakaistayhteyksiä avataan Suomessa nopeammin kuin missään muussa maassa. Toisaalta nopea vauhti onkin tarpeen, sillä laajakaistayhteyksien määrissä väestöön suhteutettuna Suomi on ollut kaukana kärjestä.

Muutoksen veturina on Suomessa käytävä kiivas operaattorikilpailu. Viime kesänä tehty lakimuutos, joka salli vanhan numeron säilyttämisen operaattorin vaihdosta huolimatta sai matkapuhelin puolella vauhtia kilpailuun. Hinnat ovat laskeneet ja operaattoreita on vaihdettu massamitassa. Talven mittaan kilpailu on sitten siirtynyt laajakaistayhteyksiin.

Tällä hetkellä laajakaistayhteyksiä tarjotaan jopa ilman liittymismaksua. Tällainen toiminta on operaattorin kannalta tappiollista. Liittymien leviäminen on kuitenkin kiistämättä nopeaa. Katteita tehdäänkin tässä vaiheessa laajakaistayhteyksien käyttömaksuilla. Voi olla, että juuri nyt tällainen tarjouskilpailu on hyvä ratkaisu. Jatkossa kuitenkin on tärkeämpää, että kilpailu siirtyy laajakaistayhteyksien ylläpitohintoihin. Nykyisin nämä hinnat ovat Suomessa moniin muihin maihin verrattuna suhteellisen kalliita.

Suomen laajakaistayhteyksien avaamisen nopea vauhti on kaikin puolin hyvä asia. Ruotsissa samaan tavoitteeseen on päätetty edetä julkisella tuella. Maassa on jo 1990-luvulta lähtien ajettu ohjelmaa, jossa laajakaistayhteys tuodaan yhteiskunnan tukemana jokaiseen kotiin. Yhteyksien määrässä väestöön suhteutettuna Ruotsi onkin jo korkealla. Suomessa strategiaksi valittiin kilpailun tehostaminen. Vuosituhannen vaihteen jälkeen IT-kuplan puhkeaminen kuitenkin teki suunnitelmat tyhjiksi. Operattoreilla ei ollut varaa markkinaosuustaisteluun ja Suomen kehitys hidastui usean vuoden ajaksi. Monet muut maat etenivät näinä vuosina nopeammin.

Nyt kilpailu on kuitenkin lähtenyt liikkeelle ja strategia toimii jälleen. Tosin Suomi lähtee tässä vaiheessa selvästi takamatkalta. Meillä on kirittävää, jotta esimerkiksi Ruotsin etumatka saadaan umpeen. Siellä yhteiskunnan tukema yhteyksien rakennustoiminta ei nimittäin hidastunut missään vaiheessa. Paluu tietoyhteiskunnan laboratorioksi on meille vielä kovan työn takana.

Laajakaistayhteydet ovat avainasemassa tietoyhteiskuntaa rakennettaessa. Nopeilla yhteyksillä asiointi verkossa alkaa todella sujua, ja erilaisille verkkopalveluille alkaa olla todellisia markkinoita.

Suomen muutos näkyykin verkkokaupassa, joka on myös ollut viimeisen vuoden aikana erittäin nopeassa kasvussa. Tällä puolella seuraava jarruttava tekijä onkin kaupan turvallisuus. Tälläkin puolella erilaiset turvallisen maksamisen tavat ovat onneksi nopeasti yleistymässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää