Ruokakesko ja ICA mielivät Baltian markkinajohtajaksi

Yhteisyritysaikoo saavuttaatavoitteensakahdessavuodessa

Kymmenen vuotta Baltiassa toiminut Ruokakesko yhdistää Baltian toimintansa ruotsalaisen ICA:n kanssa tänä kesänä.

Yhteisyritys saavuttaa samalla johtavan aseman ruokakappamarkkinoilla Virossa ja Latviassa.

Yhteisyrityksen tavoitteena on 25 prosentin osuus koko Baltian markkinoista vuoteen 2006 mennessä.

Neljänneksen markkinaosuuttakin Ruokakesko Baltian toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen pitää kuitenkin vain välitavoitteena.

Baltian ruokakaupan kokonaismarkkinoiden suuruus oli viime vuonna 4,7 miljardia euroa. Keskon osuus siitä oli 6 prosenttia ja ICA:n 8 prosenttia.

Baltian selvä markkinaykkönen on liettualainen VP-market, jolla on 23 prosentin osuus.

Ruokakesko on laajentunut Virossa viime vuosina nopeasti. Muutos yrityksen strategiassa tehtiin vuosituhannen vaihteessa, kun yritys siirtyi tukkumyynnistä vähittäiskauppaan.

Vuonna 2001 Ruokakesko osti virolaisen Säästumarket-halpahalliketjun. Ensimmäinen Citymarket avattiin vuonna 2002. Nyt Ruokakeskolla on Virossa yhteensä 50 vähittäiskauppaa.

– Viro on selvästi vähiten kilpailtu markkina Baltiassa. Muualla kilpailijat ovat suurempia, Hämäläinen väittää.

Pääpaino tänävuonna Latviassa

Hämäläisen mukaan hyvät kokemukset Virosta ja toimiva konsepti vietiin myöhemmin Latviaan, jossa halpahallit toimivat Superneton nimellä.

Samalla konseptilla on tarkoitus saavuttaa markkinajohtajuus tulevaisuudessa myös Liettuassa.

Ruokakesko Baltian liikevaihto oli viime vuonna 245 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle Hämäläinen odottaa 20 prosentin kasvua.

– Tällä hetkellä investoinnit ja kasvu painottuvat selkeästi Latviaan. Supernetto-ketju laajenee suurta vauhtia, Hämäläinen kertoo.

Samalla kun Ruokakesko laajentaa toimintaansa Latviassa ja Liettuassa, kilpailu sen "kotimarkkinoilla" Virossa kiristyy.

Liettualainen VP-Market aikoo avata Virossa 40 halpahallia kahden vuoden aikana. Myös saksalainen Lidl on rantautumassa Viroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    2. 2

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Tappiollinen Snapchat häkellyttää Wall Streetilla – hakee 22 miljardin dollarin markkina-arvoa

    9. 9

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    10. 10

      TeliaSoneran työntekijät marssivat ulos – asiakaspalvelu ruuhkautunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää