Valikko

Ulkoistaminen osa maailman integraatiota

”Ulkoistaminen on osa neljättä teollista vallankumousta", Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Jukka Valtasaari sanoi. Hänen mukaansa korkean teknologian teollisuuden on nyt aika luoda globaaleja standardeja ja niveltää ne ulkoistamisstrategiaan.

Valtasaari oli pääpuhujana Pohjois-Virginian teknologiajärjestön NVTC:n tilaisuudessa, jossa esiteltiin Suomen teknologista kehitystä amerikkalaisille liike-elämän edustajille."Ulkoistaminen ei ole hyvä eikä huono asia vaan olennainen osa maailman integraatiota", hän totesi.

Valtasaaren mukaan toinen luonteenomainen piirre teknisessä kehityksessä on se, että innovaatiosta on tullut jo itsessään tuote. Innovaation johtaminen ja hallinta on haaste nykyjohtajille.

Valtasaari löysi syitä Suomen vahvaan innovatiiviseen asemaan koulutusjärjestelmästä. Hän muistutti, että Suomi on kolminkertaistanut tutkimus- ja kehityskustannusten osuuden bruttokansantuotteesta kahdessakymmenessä vuodessa. Merkitystä on myös Tekesillä, jonka jalostaa innovaatiot toimiviksi.

Yhdysvallat hyvin tunteva Valtasaari painotti amerikkalaisille, miksi Suomessa valtio on kiinteässä yhteistyössä yksityisten yritysten kanssa. "Pienessä maassa ei kannata kilpailla keskenään".

Suomen kannalta ulkoistaminen ei tarkoita välttämättä sitä, että Suomen it-yritysten pitäisi lähteä Aasiaan saakka, vaan että kumppaneita löytyy lähempääkin.

Etämaksamis- ja tilaamisjärjestelmiä kehittävä amerikkalainen ZonePay on ulkoistanut tuotekehitystään Suomeen ja Argentiinaan. Yhtiön mobiilijärjestelmien koodaus tehdään Suomessa.

Toimitusjohtaja Harri Ihanainen näkee tähän kolme syytä. "Mobiilijärjestelmien kehittäjällä täytyy olla kokemusta matkapuhelinkulttuurista", hän sanoo. Suomen etuina ovat lisäksi "ylpeys työstä, joka takaa hyvän jäljen" sekä se, että kustannustaso on Suomessa puolet Yhdysvaltain vastaavasta.

Yhtiö teettää web-koodausta Argentiinassa, jossa hinta-laatusuhde on hyvä. Aikaero Argentiinasta Yhdysvaltoihin on vain kaksi tuntia, mutta Suomen ja Yhdysvaltain välillä seitsemän. Työ sujuu aikaerosta huolimatta. "Suomessa on jo valmista, kun aloitamme täällä, mutta ehdimme kuitenkin pitää palaverin".

Zonepayn liikevaihto on pieni, mutta kasvua on näkyvissä. Yhtiöllä on käynnissä pilottiprojekti, jolla kokeillaan maksamisjärjestelmiä ravintoloissa. Yhtiö myös etsii Suomesta "hyllyllä makaavaa" tekniikkaa, jolla voisi olla mahdollisuuksia Yhdysvaltain massamarkkinoilla.

Alihankkijan pitäätuntea tuote

Mediaattoriohjelmia valmistava suomalainen Comptel on teettänyt tuotteitaan Malesiassa, Intiassa ja Tsekissä. Yhdysvaltain toimiston johtaja Jaakko Soininen kertoo kokemuksien olleen positiivisia.

"Sillä ei ole väliä, missä maassa tuotteitamme tehdään, mutta sillä on väliä, että alihankkija tuntee tuotteemme."

Suomalaisuudella on etunsa maailmalla. Soininen sanoo, että Suomen kauppasopimuksista on etua Amerikan markkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää