Valikko

Hasson sankari

SAPin perustaja pyysi töihin

Hasson kutsusta on jo kolmisen vuotta, mutta silti Sami Hero on suomalaisille suhteellisen tuntematon nimi, vaikka vielä jokin aika sitten miehellä oli maailmanlaajuinen markkinointivastuu omien sanojensa mukaan ”lähes kaikesta”.

”Nyt onneksi vedän enää muun muassa markkinointia ja koulutusta sekä konsultointia”, Hero huokaa - mutta tyytyväisen oloisena. Jos vastuuta hetken aikaa olikin liikaa, tilanne on nyt tasaantunut.

Heron ura on kierrättänyt miestä ja perhettä maailmalla. Ennen toiminnanohjausjätin leipiin tuloaan Hero työskenteli kanadalaisessa softafirmassa.

Suomessa hän on työskennellyt Mercantildatassa, ja työ on vienyt niin Ruotsiin kuin Ranskaankin. Hero on luvannut ranskalaissyntyiselle vaimolleen ja kahdelle lapselleen, että perhe pysyy Pohjolaa lämpimämmillä asuinseuduilla.

”SAP teki kuten sanoin”

Plattnerin rekrytoijan soitto yllätti Heron.

”Jos pyyntö olisi tullut joltain muulta, en olisi suostunut”, Hero paljastaa.

Työpaikkahaastattelussa Plattner kertoi Herolle SAPin mokatuista markkinointimahdollisuuksista.

”Jos pääjohtaja on valmis kertomaan mokista, firma ei voi olla huono.”

Aluksi Sami Hero teki SAPin johdolle point of view -papereita eli selvitti asioita ja esitti etenemisteitä.

”Ja kyllä johto tekikin kuten olin suositellut”, Hero huomauttaa.

Hero selvästi arvostaa Plattneria suuresti.

”Se mies on suuri visionääri.”

Bonuksia asiakas-tapaamisista

Vaikkei Plattner enää päivänpolitiikassa olekaan, hänen vaikutuksensa tuntuu. Viimeisten vuosien aikana on kerätty järjestelmällisesti asia-kastietoa ja kehitetty tuotemarkkinointia.

”Tämä on paljon asiakasläheisempi yritys kuin kolme vuotta sitten. Bonuksiakaan ei tule, ellei ole tavannut asiakkaita tarpeeksi.”

Jos SAP Suomesta käsin näyttääkin säntilliseltä saksalaisfirmalta, Heron asemapaikasta New Yorkista käsin se on kuin mikä tahansa amerikkalaisyritys. Siihen pakottaa suhde jo Oracleenkin. Esimerkiksi Oraclen yritys ostaa PeopleSoft kirvoitti SAPista mainoskampanjan ”kukaan ei osta meitä”.

”Vuoden ensimmäisen neljänneksen lisenssimyynnin kasvu Yhdysvalloissa oli 65 prosenttia, ja se johtui suoraan tästä kampanjasta”, Hero uskoo.

”Oraclen PeopleSoft-kuvio on ollut meille lottovoitto. Oraclen Larry Ellison -vetoinen tyyli ei miellytä kaikkia työntekijöitäkään, ja olemme onnistuneet rekrytoimaan hyviä työntekijöitä Oraclelta.”

Suomen tutkimuksellejatkoa

Capgeminin, SAPin ja IDC:n Suomessa tekemä ja kohua herättänyt tutkimus SAP-järjestelmien hyödyntämisestä on nostattanut kiinnostusta Sami Heronkin joukoissa.

Hero on SAPin uraputkessa: hän käy huippulaitos Inseadin johtajakoulutusta. Heron ja muutaman kurssikaverin tehtävä on kehitellä kaikkialla vertailukelpoista mallia tämänkaltaisille tutkimuksille. Esiteltävää pitäisi olla syksyllä.

”Tällaiset tutkimukset ovat ongelmallisia. Miten esimerkiksi määritellään sadan prosentin järjestelmistä saatava hyötytaso? Tai voidaanko järjestelmää katsoa käytettävän maksimaalisesti, jos esimerkiksi siihen ilmaisena osana kuuluvaa monitorointiosiota ei käytetä vaan sitä varten ostetaan vaikkapa IBM:n Tivoli?”, Hero antaa esimerkkejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    10. 10

      Nobelisti Holmström kertoo, mikä suomalaisessa työelämässä on mennyt pieleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää