Valikko

Lupaus ja munaus

Ohjelmistotalot lupaavat onnistuneita projekteja ja erilaiset tutkimukset osoittavat suurimman osan niistä epäonnistuvan. Tällainen ristiriitainen kuva on ollut, mutta pieni selvitys osoitti sen vääräksi. Puheissa saattaa vilahdella lupauksia, mutta ainakaan web-sivuilla ei lupailla liikoja.

Viimeisimpiä käsiin osuneita raportteja ohjelmistoprojektien epäonnistumisista oli englantilainen, The Royal Academy of Engineering ja The British Computer Society yhteistuotantoa. Haasteellisesti nimetty The Challenges of Complex IT Projects.

Raportin sanoma oli aivan yhtä masentava kuin aiemminkin eikä nyt ole mitään syytä epäillä konsulttien tarkoitushakuisuutta. Tekijöillä on ollut aito huoli, miten paljon sekä yksityisellä että julkisella sektorilla tuhlataan rahaa epäonnistuneisiin projekteihin.

Havaintonsa ja suosituksensa he perustivat useampaan selvitykseen. Yhden selvityksen mukaan vain 16 prosenttia prosenttia projekteista onnistui ja toisen mukaan vain kolme projektia viidestä sadasta oli onnistuneita. Masentavia lukuja.

Pitäisikö meidän IT-ammattilaisten painaa päämme alas häpeän merkiksi? Pitäisi. Suurimmiksi syiksi he esittävät ammattitaidon puutteen sekä asiakkaan että toimittajan puolella. Kumpikaan ei hallitse omaa rooliaan eli tilaamista tai toimittamista.

Selvitys lupauksista

Antavatko ohjelmistotalot meille vääriä lupauksia? Eivät anna. He eivät lupaa tuloksia. He lupaavat yrittää, toimia oikein tai he vain uskovat onnistuvansa. Useamman kymmenen erisuuruisen ohjelmistotalon www-sivuilta ei löytynyt lupauksen lupausta onnistumisesta. Tässä isojen sepustuksia.

Hyvä esimerkki lupauksesta on FujitsuInvian: Tuemme asiakkaitamme, kun he tavoittelevat uutta, mitattavaa liiketoimintahyötyä verkostotaloudessa.

Luvataan tukea ja huolimaton lukija voi tulkita, että luvataan jotain lopputuloksesta, mutta ei. Samalla huolellisuudella on kirjoitettu muidenkin sivut. Tieto-Enator toteaa: Me käytämme hyväksi havaittuja työtapoja ja prosesseja taataksemme hyvän lopputuloksen.

Oliko tämä lupaus hyvästä lopputuloksesta?

SysOpenin rohkea lupaus: Teemme sen, minkä lupaamme. Tavoitteemme on pitää asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa sovitut aikataulu-, resurssi- ja kustannustavoitteet sekä toimia virheettömästi toimittaessamme palveluitamme ja tuotteitamme asiakkaillemme.

Tavoitetta ei muuten luvata täyttää.

WM Data Novo taas uskoo: Hyödynnämme laatusertifioituja projekti- ja systeemityömenetelmiä kaikissa asiakasprojekteissamme. Uskomme, että vain näin voimme saavuttaa korkeat kokonaislaatutavoitteemme, joista asiakashyödyt toteutuvat mm. aikatauluissaan pysyvien projektien ja pienempien kehityskustannusten muodossa.

Usko siirtää vuoria, mutta valmistuuko sillä hyviä ohjelmistoja?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    5. 5

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää