Kauppalehti hautaa Saldon

Kauppalehti lakkauttaa Saldon, koska ilmoittajat eivät löytäneet joka toinen viikko ilmestynyttä liitettä.

Kauppalehti hautaa sijoittajille suunnatun Saldo-liitteen. Viimeinen Saldo ilmestyy 3. kesäkuuta, ensimmäinen vajaat neljä vuotta sitten. Liite ilmestyi noin kahden viikon välein.

– Saldo ei mennyt niin kuin kuviteltiin. Se ei käynyt lähelläkään kannattavuusrajaa, sanoo Kauppalehden päätoimittaja Hannu Leinonen.

– En tiedä miksi, mutta ilmoitusvälineenä Saldo ei kantanut. Sijoitus-, pankki- ja finanssisektori on viime vuosina ollut huono mainostaja, eikä tilanne näytä piristymisen merkkejä.

Saldon mukana Kauppalehti kuoppaa tuotetason Talentum-yhteistyön. Saldo ilmestyi puolitoista viime vuotta Kauppalehden lisäksi myös Talentumin Tekniikka & Talous -lehden välissä, mikä nosti sen levikin liki 190 000:een. Muuta käytännön yhteistyötä yhtiöillä ei ole.

– Emme ole pettyneitä Talentum-yhteistyöhön, Leinonen vakuuttaa.

Leinosen mukaan Kauppalehti jatkaa Saldon aihepiirien seuraamista. Muoto on vielä mietinnässä. Nykyisin lehdellä on joka toinen viikko ilmestyvä aikakauslehtimuotoinen Optio ja joka maanantai ilmestyvät vaihtuvateemaiset Extra-liitteet.

– Lauantailehteä on pohdittu, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.

Saldossa on työskennellyt kahdesta kolmeen toimittajaa, jotka jatkavat Kauppalehden palveluksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää