Valikko

Christiania Bank suurin ostos

Suomi ei ole aivan mitalisijoilla sijoitustilastoissa Norjassa, eikä Norja Suomessa, ainakaan kun yhteiseen välinaapuriimme Ruotsiin vertaa. Ostoksia ollaan kuitenkin tehty puolin ja toisin.

Norjalaisten investoinnit Suomeen olivat vielä ennen vuotta 2000 melko samoilla tasoilla kuin suomalaisten investoinnit Norjaan. Nordean eli silloisen MeritaNordbankenin norjalainen pankkiostos Christiania Bank eli Kreditkassen muutti tilanteen dramaattisesti.

Suomalainen sijoituskanta Norjassa oli vuoden 2002 lopussa noin neljä miljardia euroa, kun taas norjalaiset olivat sijoittaneet Suomeen vain noin 600 miljoonan euron verran.

Vertailun vuoksi vuonna 2002 suomalaiset sijoitukset Tanskaan olivat noin kolme miljardia euroa ja Ruotsiin ylivoimaiset 18 miljardia euroa.

Viestintäjohtaja Pirkko Karlsson Invest in Finlandista kertoo, että viime vuonna Norjasta Suomeen tuli kolme yritystä: norjalaiskonserni SBG:hen kuuluva viinien maahantuoja Bibendum, öljyalan ja laivojen vakuuttaja Gard ja softatalo Otrum. Tunnettuja norjalaisten omistamia yhtiöitä Suomessa ovat muun muassa Kvaernerin omistamat telakkayhtiöt Masa-Yards ja Aker Finnyards, Orklan omistamat elintarvikeyhtiöt kuten Felix Abba, Dressman-vaateketju ja vaikkapa pakkauksista tuttu Pure-pakin ostanut Elopak.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää