Valikko

Nordealle näkemyksellinen korkorahasto

Nordea tuo myyntiin uuden korkorahaston, joka voi sijoittaa sekä lyhyisiin korkoihin että pitkiin korkoihin. Nordea Korkosalkku on rahastojen rahasto, jonka varat sijoitetaan edelleen Nordean muihin korkorahastoihin. Rahaston hallinnointipalkkio on 0,7 prosenttiyksikköä, mikä kattaa sekä rahastojen rahaston että kohderahastojen kulut.

Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Jari Sundströmin mukaan rahaston varat voidaan sijoittaa markkinatilanteen mukaan joko kokonaan lyhyen koron rahastoihin tai kokonaan pitkän koron rahastoihin. Yrityslainarahastoon voidaan sijoittaa 25 prosenttia varoista.

– Esimerkiksi nyt ennakoidaan yleisesti että pitkät korot ovat nousussa. Joustava rahasto voi tässä tilanteessa vähentää korkoriskiä enemmän kuin pelkästään pitkiin joukkolainoihin sijoittava rahasto, Sundström sanoo.

Periaatteessa sijoittaja ottaa aktiivisen sijoituspolitiikan rahastossa aina riskiä myös salkunhoitajan näkemysten onnistumisesta. Toisaalta näkemysten onnistunut toteuttaminen parantaa sijoitusten menestystä. Korkorahastossa suuret tappiot eivät ole kuitenkaan todennäköisiä.

Sijoittaja voi menettää mahdollisia tuottoja, jos varat ovat korkojen laskussa lyhyessä päässä. Jos varat ovat korkojen noustessa pitkässä päässä, sijoittaja kärsii korkoriskin seurauksista samoin kuin jatkuvasti pitkiin korkoihin sijoittavissa obligaatiorahastoissa.

Toistaiseksi aktiivisesti hoidetut valtion lainoihin sijoittaneet rahastot ovat yleensä hävinneet tuotossa vertailuindekseilleen sekä indeksirahastoille. Indeksejä parempaa tuottoa on voinut saada vain onnistuneella yritysriskin otolla. Sijoittajan kannalta on mielenkiintoista, pystytäänkö aktiivisella korkosalkun hoidolla hankkimaan lisätuottoja, kun salkunhoitajan liikkumavara on perinteisiä korkorahastoja suurempi.

Rahastoyhtiöt ja muut sijoituspalvelujen myyjät ovat viime aikoina kiinnittäneet erityistä huomiota korkoriskeihin.

Markkinoille on aiemmin tuotu Icecapitalin vaihtuvakorkoisiin lainoihin sijoittava rahasto sekä Fimin ja Carnegien reaalituottoisiin joukkolainoihin sijoittavat rahastot. Sampo on tuonut myyntiin korkojohdannaisiin perustuvia indeksilainoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    4. 4

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää