Valikko

Öljy haukkaa ison palan tomaatista

Kun Gustav Skuthälla lähtee työmatkalle Brysseliin, häntä tervehditään perillä nimellä "tomato boy". Se on kaupunginjohtajan kohtalo Suomen tunnetuimman tomaattipitäjän keulakuvana. Kaksi kolmesta suomalaisesta tomaatista kasvaa Pohjanmaalla, Närpiössä, lasitalossa.

Tomaattipojan nimitys ei Skuthällaa haittaa, mutta tomaatinviljelijän vaikeudet vetävät otsan ryppyyn. Niin tärkeää tomaatinviljely on Närpiölle.

– Se työllistää välillisesti pari tuhatta ihmistä. Ei voi edes kuvitella, että se pyyhkäistäisiin pois, Skuthälla miettii huolestuneena.

Rajusti kallistunut öljy on haukannut ison osan tomaatinviljelijöiden kannattavuudesta. Pohjoisilla leveysasteilla tomaatti ei kasva ilman lasikattoa ja kasvihuoneessa ristiin rastiin risteileviä lämmitysputkia. Kolmannes tomaatinviljelijän kuluista menee lämmön ja valon tuottamiseen.

Öljyn kaltaisia epävarmuustekijöitä viljelijät eivät kaipaa, koska alan kannattavuus on muutenkin laskussa. Kun viljelijä sai kilosta tomaattia ennen EU:ta puolitoista euroa per kilo, niin nyt samasta määrästä maksetaan enää runsas euro.

– Öljyllä ei ole tomaatin loppuhintaan vaikutusta, mutta viljelyn kannattavuuteen on, Pohjanmaan tuottajayhdistyksen asiamies Bo Linde selittää.

Jonkinlaisen kuvan öljynkäytöstä saa, kun kuuntelee Martensin Puutarhasäätiön johtajaa Jaana Jaakola-Joentoa. Säätiöllä on lakeuksilla kasvihuonetilaa reilu hehtaari. Sen lämmittämiseen menee raskasta polttoöljyä 800 000 tonnia vuodessa, melkein 200 000 euroa.

Moni saattaa pitää tomaatinviljelyä pohjoisen pakkasissa hulluutena. Viljelijät puolustautuvat sillä, että ilmaista ei ole tomaattien lennättäminen Espanjastakaan.

Energian lisäksi toinen iso kustannus viljelijälle on työvoima. Matts Sigg yrittää säästää molemmissa. Hän on ottanut kuuden muun viljelijän kanssa öljyn tilalle yhteisen hakkeella ja turpeella toimivan lämpövoimalan. Poimintatyössä häärivät virolaiset.

– Poimijoita on muualta vaikea saada. Virolaiset ovat hyviä työntekijöitä ja he tekevät mielellään viikonloppujakin, Sigg kertoo.

Sigg sanoo, että hänellä menee nyt ihan hyvin. Turve on halpaa, eivätkä lasitalossa kasva enää tavalliset tomaatit, vaan kirsikkatomaatit.

– Ne menevät erikoistomaateista parhaiten, hän kertoo.

Siggin esimerkkiä seuraa parikymmentä muutakin pohjanmaalaisviljelijää. Linden mukaan erikoistomaatit ovat yksi tapa ratkoa kasvihuoneviljelyn kannattavuusongelmia.

Närpiössä tuotetaan tavanomaisten punaisten tomaattien lisäksi oransseja ja keltaisia tomaatteja. Niiden rinnalla kasvavat pihvi-, luumu ja kirsikkatomaatit. Moni viljelee myös paprikaa tomaatin kylkiäisenä.

– Kirsikkatomaatista viljelijä saa paremman hinnan kuin tavallisesta. Mutta työmääräkin on moninkertainen, Sigg sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Starbucks laajenee maailmalla - uuden luksuskahvin hinta voi nousta lähes 10 euroon

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää