Valikko

Kamerakännykät liikuttelevatvalmistajien markkinaosuuksia

Sony Ericssonarvioi Suomen-myyntinsäkasvaneennopeasti

Nokian kilpailijat laskevat kasvattaneensa markkinaosuuttaan Suomessa.

Siemens on arvioinut markkinaosuudekseen Suomessa 11 prosenttia. Sony Ericsson puolestaan sanoo kasvattaneensa osuutensa seitsemään prosenttiin. Samsungin osuus on niin ikään noin seitsemän prosenttia.

Mikäli arviot pitävät paikkansa, olisi Nokian markkinaosuus noin 75 prosenttia.

– Alkuvuodesta muutimme strategiaa Suomessa ja keskitymme myymään keskihintaisia ja vähän kalliimpia puhelimia. Tänä vuonna Suomeen toimittamistamme puhelimista yli puolet on kamerapuhelimia, Sony Ericssonin myynnistä ja markkinoinnista Suomessa vastaava Markus Nummisalo sanoo.

–  Olemme triplanneet markkinaosuutemme Suomessa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Toki lähdimme alhaalta, kahdesta prosentista, hän jatkaa.

– Olemme Suomessa markkinakakkonen. Tavoite on nostaa osuutta tänä vuonna useammalla prosentilla, sanoo puolestaan Suomen Siemensin toimialajohtaja Petteri Kleemola. Kleemolan mukaan yhtiön markkinaosuus on tänä vuonna vaihdellut kuukausittain 10–15 prosentissa.

Nokiasta kommenttia markkinaosuuskehitykseen ei saanut.

Viime viikolla ruotsalainen Svenska Dagbladet -lehti uutisoi Nokian markkinaosuuden laskeneen Ruotsissa reilussa vuodessa 56 prosentista 34 prosenttiin, samalla kun sekä Sony Ericsson, Samsung ja Motorola olisivat kasvattaneet osuuttaan.

Keskihinta on nousussa

Hiljaisen alkuvuoden jälkeen matkapuhelintoimitukset kauppoihin kasvoivat huhtikuussa 35 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Viime vuonna matkapuhelintoimitukset olivat ennätykselliset 1,4 miljoonaa kappaletta.

Tänä vuonna Elektroniikan Tukkukauppiaat ennustaa myynnin yltävän samaan. Tukkukauppiaiden mukaan matkapuhelimen keskihinta on 168 euroa.

– Puhelintemme keskihinta on kallein, ulosmyydyissä puhelimissa yli 300 euroa. Nokian tuotteita, joita jälleenmyyjät myyvät paljon, myydään erittäin pienellä katteella, Samsungin maajohtaja Esa Aarnio sanoo.

Matkapuhelinmyynti vilkastuu Suomessa kesäisin.

– Päättäjäisaika on toinen pääsesonki joulun ohella, vaikka se ei joulua päihitä, Siemensin Kleemola kertoo.

Puhelinvalmistajia lämmittäisi, jos matkapuhelinoperaattorit kilpailisivat asiakkaista mainostamalla uusia kännykkäpalveluja. Puheaikatarjoukset kun eivät kannusta kuluttajia uusia palveluja käyttävien kännyköiden ostoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      AL: Tamperelaisen kerrostalon betoni liian haurasta – parissa viikossa tiedetään, miten käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää