Valikko

Soprano listautuu Helsingin pörssiin

Soprano Oyj käynnistää valmistelut osakkeensa listaamiseksi Helsingin Pörssin Meklarien Listalle. Kaupankäynnin osakkeilla on tarkoitus käynnistyä kesäkuussa, ja neuvonantajana toimii Privanet Securities Oy.
Soprano Oyj on perustettu vuonna 1984, mutta yhtiön nykymuotoinen liiketoiminta on aloitettu vuonna 1996. Soprano Oyj on Soprano-konsernin emoyhtiö, joka tuottaa markkinointiviestinnän palveluja, tutkimuksia, tuotteita ja teknologiaa. Yhtiö harjoittaa toimintaansa emoyhtiön ja sen tytäryhtiöiden sekä osakkuusyhtiöidensä kautta.

Soprano-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 8,017 miljoonaa euroa, liikevoittoprosentti 3,48 ja omavaraisuusaste 84,2 prosenttia.

Konserniin kuuluvat emoyhtiön täysin omistamana mainontaan keskittynyt Soprano Communications Oy, viestintään erikoistunut Insaider Oy ja tapahtumamarkkinointiyhtiö Anolakeskus Tenhunen Oy sekä Kustannus Oy Kampanja, josta yhtiö omistaa 67 prosenttia ja strategista konsultointia tekevä Soprano Mezzo Oy, josta yhtiö omistaa 50 prosenttia.

Lisäksi Soprano Oyj omistaa vähemmistöosuudet LB Distribution Oy:stä (20 %), Muodonvuoksi Oy:stä (8 %) ja Boardman Oy:stä (2,66 %).

Sopranon hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Pekka Vennamo ja jäseninä Pekka Hyvärinen, Riitta Auvinen ja Arto Tenhunen, joka on yhtiön perustaja, pääomistaja ja toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää