Valikko

Kesäväki joustaa

Työelämä: Harva kesätyöläinen tunteetyösuhteensa edut ja velvollisuudet kunnolla.Varsinkaan uratietoiset nuoreteivät valvo oikeuksiaan, sillä he eiväthalua hankalan työntekijän leimaa.
Ensi viikolla työpaikoille saapuu ennätysmäärä kesätyöntekijöitä. Esimerkiksi yksityisellä palvelualalla on tänä vuonna yli 74 000 kesätyöpaikkaa, 10 000 enemmän kuin viime vuonna.

Kaupan ala on suurimpia yksittäisiä kesätyöllistäjiä. Nuoria tarvitaan jäätelökioskeille ja pikkumarketteihin. Siellä missä on paljon tekijöitä, on myös ongelmia. Eniten huolta tuottavat nuorten työntekijöiden palkat.

– Moni pienyrittäjä ei tiedä, että myös kesätyöntekijälle pitää maksaa vaikkapa iltalisiä. Toisaalta yhä useammin nuoret saattavat kesän jälkeen havahtua siihen, että tuntipalkka olisikin pitänyt olla viiden euron sijaan kahdeksan, SAK:n nuorisosihteeri Eija Harjula sanoo.

– Pienyrityksissä on paljon kiinni yksittäisistä yrittäjistä, miten asiat hoidetaan. Isoissa yrityksissä kesätyöläistenkin asiat hoidetaan systemaattisesti, Kaupan työnantajaliiton liittojohtaja Heikki Ropponen sanoo.

Alan työntekijäliittojen mukaan tietämättömyys on usein molemminpuolista: yrittäjät eivät tiedä, mistä pitää maksaa, ja nuorilla ei ole mitään mielikuvaa näistä asioista.

– Ongelman ydin on tietämättömyys ja toisaalta välinpitämättömyys. Kesätyöntekijä ei ehkä itse näe jotakin puutetta ongelmana ja toisaalta ajattelee, että jos iltalisät jäävät joinakin kertoina saamatta, sillä ei ole niin väliä, koska se ei lopulta vaikuta palkkapussiin paljonkaan. Koko talven opintotuella kituuttaneelle kesätyötienestit vaikuttavat joka tapauksessa valtavilta, Palvelualojen ammattiliiton PAMin nuorisosihteeri Hanna Kuntsi sanoo.

SAK valittelee, että koulut ovat karsineet työelämäoppinsa minimiin. Liitot joutuvatkin paikkailemaan tilannetta opettajien pyynnöstä.

– Tarve työelämätiedon antamiselle on kasvanut hirvittävästi. Tietoa kaivataan perusasioista lähtien, esimerkiksi siitä, miten palkka tai kesäloma määräytyvät, Eija Harjula sanoo.

Nuorista työelämän sopimus- ja lakiasiat voivat vaikuttaa vaikeilta tai turhilta. Kiinnostus lopahtaa.

– Kolmikantainen työehtosopimus ei ole kovinkaan mediaseksikäs aihe, vaikka työehtosopimukset ovat keskeisiä kaikkien työntekijöiden kannalta, Harjula muistuttaa.

Myös kova kilpailu kesätöistä vaikuttaa kesätyöntekijöiden asemaan. Nykynuoret ovat entistä uratietoisempia eivätkä halua hankalan työntekijän mainetta.

PAMin Hanna Kuntsin mielestä vaarana on, että nuorista on kasvamassa sukupolvi, joka ei osaa valvoa etujaan myöskään tulevaisuudessa.

– On muistettava, että omien etujen valvonta hyödyttää myös muita, kesän jälkeenkin töihin jääviä. Nuorten olisi nähtävä, että he ovat kesän ajan osa työyhteisöä, ja piittaamattomuudellaan he mitätöivät muiden jo tekemää edunvalvontatyötä. Kannattaa pitää mielessä, että työehtosopimukset on yhdessä työnantajapuolen kanssa sovittuja. Työntekijä ei ole hankala, jos hän haluaa TES:n mukaista palkkaa, Kuntsi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää