Valikko

Syödäänkö tupossa veroporkkanoita?

Luojan kiitos, että viime syksynä ei käyty tuponeuvotteluja! Sen ansiosta hallitus onnistui tekemään hyvin ajoitettuja, selkeitä tuloveron kevennyspäätöksiä.

Tulokset ovat olleet kerrassaan mainiot. Kevennysten ansiosta sinniteltiin läpi pahan talven, ilman että työttömyys pääsi revähtämään. Kevennyksistä huolimatta verotuloja on tulvinut valtion kassaan – aivan kuin veronkevennysten dynaamisten vaikutusten oppikirjasta.

Jos viime syksynä olisi tupoiltu, kevennykset olisivat auttamatta myöhästyneet ja toteutuneet todennäköisesti paljon pienempinä. Työttömyys olisi nyt aivan toisissa lukemissa.

Ajatus veroasioiden kytkennästä tuloneuvotteluihin on talousteoreettisesti aivan järkevä. Veronkevennysten ja maltillisten palkankorotusten yhdistelmällä aikaansaatu ostovoima lyö mennen tullen palkkakilpailun näyttävät nimelliskorotukset.

Neuvottelujen loppusuoralla talousteorioita keskeisempi tekijä on kuitenkin peliteoria, joka avaa ajatuksen veroporkkanoista aivan toisenlaisessa valossa.

Työmarkkinoiden isokenkäiset Lauri Ihalaisesta Leif Fagernäsiin ovat viime aikoina kaivelleet tuloneuvottelujen lähtökuoppia. Ihalaista siteeraten neuvottelupöydässä on nyt kaksi erityisen vaikeaa asiaa: palkanmuodostus ja muutosturva irtisanomistilanteissa.

Noita kahta kierretään seuraavat kuukaudet kuin kissat kuumaa puurolautasta.

Näiden ja julkisen sektorin monien alakohtaisten ongelmien rinnalla verojen keventäminen jää ilman muuta kolmannen luokan kysymykseksi. Toki järjestöt silti mieluusti pitävät päätösvallan veroistakin peukalonsa alla.

Verojen kiinnostavuutta ratkaisuvaiheissa heikentää myös se, että mikään osapuoli ei oikeastaan saa verojen keventämisestä sulkaa omaan hattuunsa. Sulkien keräily on tupoissa kuitenkin tärkeää, sillä neuvottelujen lopputulos on aina vaikea kompromissi, joka pitää myydä jäsenkunnalle kehumalla omia aikaansaannoksia.

Jokaisella palkansaajien keskusjärjestöllä on omat voimakkaat julkisen sektorin porukkansa. Nämä ovat olleet neuvotteluissa erityisen hankalassa raossa, ja sama tilanne on ensi syksynäkin. Jäsenkunta painaa päälle, mutta jaettavaa on niukalti.

Jos halutaan tupoilla, julkisiakin on haalittava mukaan. Mutta tuskin kapinoivia julkisen sektorin liittoja ostetaan tupoon lupaamalla, että kevennetään sitten veroja vähän enemmän.

Yhteenlaskien ajatus veronkevennyksestä houkuttelevana tupoporkkanana alkaa vaikuttaa lähinnä traagiselta väärinymmärrykseltä.

Tämä on nähty myös käytännössä. Kierroksesta toiseen hallitus on joutunut lähettämään valtiosihteeri Raimo Sailaksen anomaan neuvottelijoilta, että suostukaa nyt ihmeessä edes pieneen veronkevennykseen, pliis!

Jos rehellisiä ollaan, tupoverokytkentä pitäisikin oikeastaan heittää päälaelleen. Hallitus tekisi ensin budjettiriihessä määrätietoiset linjaukset parin vuoden veronkevennyksistä. Tupon veroporkkana olisikin se, että järjestöt pääsisivät tinkaamaan näitä kevennyksiä vähän pienemmiksi.

Lienee silti pakko olla realisti. Osa hallituksesta ei uskalla, osa tuskin edes haluaa tehdä määrätietoista veropolitiikkaa. Syksyyn tanssitaan siis perinteisin kuvioin. Verotuksesta ei silloin välttämättä kannata odotella ihmeitä.

Kirjoittaja on Veronmaksajien viestintäjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää