Valikko

Eero Lehti: Keskinen tipahtitäpärästi kärkiviisikosta

Suomen Yrittäjienpuheenjohtajatoimi tuomarinayrittäjyyskisassa

Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen sijoittui Ernst&Youngin WEOY-yrittäjyyskisassa kuudenneksi. Virallisesti kilpailussa jaettiin ainoastaan ykköspalkinto. Kisan tuomaristossa istunut Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti kuitenkin arvioi, että Keskinen oli kuudes.

– Keskinen tipahti täpärästi niiden viiden joukosta, josta voittaja valittiin. Alkukarsinnan aikaan Keskinen oli hetken aivan kärjessä. Hänellä oli silloin plussarasteja toiseksi eniten kahden muun kanssa. Jos ei siinä vaiheessa sijoittunut, tippui suoraan, Lehti kuvaa tuomariston toimintatapaa.

Lehden mukaan Keskisen mahdollisuudet yltää terävimpään kärkeen kariutuivat kansainvälisen näytön puutteeseen.

– Kilpailun edetessä muut tuomarit takertuivat siihen, että Vesalla on yritystoimintaa vain yhdessä maassa. Jos Vesalla olisi Tuurin kaupan kokoiset liikkeet myös Pietarissa ja Ruotsin Kiirunassa, niin Vesa olisi voittanut ilman muuta, Lehti arvioi.

– Kilpailu oli kymmenottelu, jossa piti olla hyvä kaikissa lajeissa, jos meinasi pärjätä. Vesalta puuttui suoritus yhdestä lajista kokonaan, Lehti perusteli tuomariston päätöstä lauantai-iltana Monacossa.

Kilpailun voitossa oli Lehden mukaan lopulta kiinni kolme yrittäjää: John P. Mackey yhdysvaltalaisesta luomuruokaketju Whole Foods Marketista, David Bussau australialaisesta kehitysyhtiö Opportunity International Australiasta ja Tony Tan Caktiong pikaruokaketju Jollibee Foodsilta Filippiineiltä.

– Vain Caktiong täytti voittajalta edellytettävät vaatimukset. Esimerkiksi yhdysvaltalaisesta Mackeystä voi kysyä, onko hän pikemmin jo palkkajohtaja kuin yrittäjä, koska hän omistaa yrityksestään vain yhden prosentin osuuden.

Kaikki kilpailijat olivat Lehden mukaan kokeneita ja taitavia omassa bisneksessään. Heillä on näkemystä, innovatiivisuutta ja kykyä ratkaista pulmat uudella, paremmalla tavalla.

– Se päti hyvin monen kohdalla.

Lehden mukaan tuomariston kannalta vaikeinta oli verrata keskenään niin erikokoisia yrityksiä. Kun norjalaisella konepajalla puursi sata työntekijää, niin intialaisen monialajätin palveluksessa huhki 210 000 työntekijää.

Yrittäjyyden MM on mennyt nyt kahtena perättäisenä vuotena Aasiaan. Lehti suhtautuukin hieman pessimistisesti suomalaisten ja ylipäätään eurooppalaisten yritysten mahdollisuuksiin pärjätä lähivuosien yrittäjyyskisoissa ja yleensäkin maailmanmarkkinoilla.

– Aasian maissa on draivia, Euroopan maat ovat kangistuneita. Eurooppalainen kulttuuri on huomattavan laiskistunut, ihmiset eivät pane itseään yrittäjänä likoon kovin herkästi. Aasiassa pätevät ihmiset ryhtyvät aina yrittäjiksi, Lehti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää